“Isi, mistä sait nuo arvet kasvoillesi?” oli kysynyt seitsemänvuotias Shinra.
“Shinra. Kauan sitten. Taistelussa. Yhtenä vuonna tuuli puhalsi erityisen voimakkaasti. Pahat olennot, varjot, olivat liikkeellä. Maailma oli vaarassa. Silloin minun täytyi ryhtyä tuumasta toimeen”, hänen isänsä Shiro oli vastannut ja hitusen naurahtanut.
“Entä äiskä…? Oliko äiskäkin taistelussa?”
Shiro oli naurahtanut uudelleen. “Ei suinkaan. Äiti oli turvassa. Itse asiassa, minä suojelin äitiä. Suojelin kovasti. Kaikelta sellaiselta, joka olisi voinut satuttaa häntä.”
“Entä ystävät? Zen-setä… Yunie-neiti… Maru…?”
“No, he sentään olivat mukana. Ja pelastivat minut useaan otteeseen pahastakin pinteestä. Ilman heitä olisin… no, ei mietitä sitä. Keskitytään vain olennaiseen. TV siis päälle, lastenohjelma alkaa!”
Ja sitten Shiro oli vaiennut ja unohtanut vuosia sitten käydyn taistelun pahuuden voimia vastaan.
Kahdeksan vuoden päästä, vuonna 2045…
Kesäkuun seitsemäntenä päivänä Shiron & Yuihori Yunokurain lapsi Shinra oli täyttänyt juuri viisitoista vuotta. Perhe järjesti suuret juhlat, johon he kutsuivat vanhoja tuttuja ja ystäviään. Päivä alkoi tavanomaisesti: Shinralla oli vaikeuksia herätä, joten hänen pikkusiskonsa Himawari joutui vetämään pojan sängystään ylös (ja vielä väkisin…)
“Nouse, senkin laiska löllykkä! Aurinko on jo korkealla taivalla! Kello on kaksitoista!”
Kun Shinra viimein heräsi syvästä unestaan, ampaisi hän salamana ylös, kolauttaen samalla päänsä kerrossängyn yläpetiin.
“Ai saakeli!” Shinra karjahti pidellen päätään. “Ei voi olla mahdollista! Miten onnistun AINA nukkumaan pommiin?! Viimeksi valmistumisseremoniasta… ja nyt…”
Himawari kohautti olkapäitään. “En minä vain tiedä. Ehkä se kulkee suvussa. Isäkin on aikamoinen myöhästelijä…”
Shinra huokaisi syvään. “Aijaa. Olla nyt myöhässä lapsensa kastejuhlista… miten hän saattoi…”
“No no, isä rakastaa sinua silti. Älä unohda sitä”, Himawari muistutti hymyillen ja nousi sitten sängyltä. “Menen nyt auttamaan äitiä koristeiden kanssa. Mene sinä isän luo. Hänellä oli jotain asiaa.”
“... Ahaa. No mennään sitten”, Shinra päätti.
Hetken päästä Himawari oli jo työn touhussa. Ja Shinra Shiron huoneessa. Vuosien saatossa Yunokurain suvun suurimmasta sankarista oli muodostunut vielä parempi johtaja: huoneen seinillä oli selkeitä kaavioita tehtävistä, pöydällä lojui raportti edelliseltä viikolta.
“Öm… isä, Hima sanoi, että sulla oli asiaa…” Shinra sanoi Shirolle, joka istui tuolillaan mystisen näköisenä.
Shiro hymähti.
“Olipa hyvinkin. Muistatko, kun joskus puhuimme työstäni?” hän aloitti.
“Joo… me ollaan puhuttu sun työstä aika useaan otteeseen. Miltei joka viikko.”
“!!! No joo… oikeassa olet. Mutta nyt siihen tulee muutos.”
“Millainen muutos?” Shinra kysyi kiintoisana.
Shiro nousi ylös tuoliltaan. “Tiedätkös, kautta aikojen, Nightshadereita ollaan koulutettu suojaamaan maailmaa varjoilta. Niiltä, jotka haluavat tuhota ihmisyytemme kokonaan, eikö?”
Shinra nyökkäsi.
“Vaan niin ei ole”, Shiro totesi vakavalla äänellä. “Vasta vuoden 2023 jälkeen opin, että parempi tie on yrittää oppia varjon taustatarina ja samaistua siihen. Varjoja syntyy ainoastaan negatiivisten kokemusten – kuten esimerkiksi läheisten kuoleman – takia. Ja kuten ystäväni Teruon tapauksessa, varjo voidaan muuttaa takaisin ihmiseksi. Mutta varjoja syntyy yhä.”
Sitten Shiro avasi suuren kirjan, jonka sisältä paljastui pieni kuva, jossa hänen ystävänsä poseerasivat yhdessä. Hän näytti sitä Shinralle.
“Vaikka minä ja ystäväni kykenimme kukistamaan kaaoksen kuningas Ketsunan, varjojen luonto ei muuttunut. Ne olivat yhä pahoja. Murhanhimoisia. Ehtymättömiä. Ja vuosikausien ajan olen jo yrittänyt ratkaista mysteeriä varjoihin liittyen…”
“Se mysteeri kuuluu: miksi varjot eivät lakkaa olemasta? Miksi voimakkaita yksilöitä on yhä olemassa? Kuka ilmiötä ylläpitää…?”
Shinra mietti. “Voisivatko voimat liittyä jotenkin siihen?”
“Varmasti”, Shiro tokaisi. “Mutta on liki mahdotonta yrittää muuttaa ihmisten geeniperimää voimille. Se tarkoittaisi, että meidän pitäisi keinotekoisesti muunnella 9,5 miljardin ihmisen DNA:ta.”
“Nykyvalossa se ei olisi siis mahdollista”, Shinra sanoi mietteliäänä.
“Juuri niin. Minkäänlainen tekniikka ei takaisi sitä. Paitsi… kohtasin aikoinaan tohtorin, jonka kyvyt olivat huikeita aikaansa nähden. Hän loi keinotekoiset olennot, serafit, jotka ammensivat varjojen mahtipontisia voimia. Serafit eivät kuitenkaan olleet varjoja, vaan tietynlaisia geenimuunnelmia.”
Shinra laittoi mietintämyssyn päähänsä. “Hmm… isä, yritätkö sanoa, että voimme tämän tohtorin avulla päästä viimein varjoista eroon?”
“En. Hän istuu pitkää vankilatuomiota.”
Shinra huokaisi. “Jaaha. No mitä yrität minulle kertoa? Onko jotain, josta minun pitäisi olla huolissaan?”
“No, sinun ikäisenä minä en tiennyt mitä minusta tulisi isona, joten päädyin liittymään Nightshadereihin mestari Fujimoton kautta. Ajattelin, että nyt kun olet siinä iässä, niin miksipä ei…”
Shinran silmiin syttyi tietynlainen palo. Hän ei oikein koskaan ollut ajatellut sitä, mutta silti se oli hänen mielessään. Saatatte kysyä, että mikä? No, Nightshader-ura. Shinra tykkäsi auttaa muita, ja mikäpä olisi parempi ammatti hänenlaiselle hyväntekijälle.
Hänen kasvoilleen nousi vieno hymy. “Isä. Haluatko sinä, että minä liityn Nightshaderihin?”
Shiro rykäisi. “Se on tietysti pitkä prosessi, ja vaatii paljon aikaa ja mielenkiintoa. Enkä voi aina suojella sinua. Sinun on itse osattava auttaa myös itseäsi, et aina voi turvautua muihin. Mutta kysyn tätä siksi, koska näen sinussa Yunokurain suvun tärkeimmän voiman.”
“Minkä? Kiihdytyksen? Udun..?!” Shinra kysyi innoissaan. Shiro naurahti.
“Ei. Empaattisuuden.”
“Empaattisuuden? Miten se auttaa taistelussa mihinkään…” Shinra mietiskeli.
“Sinulla on vielä paljon opittavaa, poika. Mutta sinun ensimmäinen oppituntisi olkoot, että synkistelyllä ja ‘realiteettien’ hyväksymisellä ei seuraa mitään muuta kuin pahaa. Älä eksy tieltä. Älä tee niin, kuin eräs tuntemani varjo aikoinaan. Kuuntele aina muita. Myös silloin, kun ajattelet heidän olevan väärässä ja sinun olevan oikeassa. Koska rakkaus ja oikeudenmukaisuus… ne ovat kaikkein tärkeimpiä hyveitä mitä maailmassa voi saavuttaa.”
Shinra jäi miettimään isänsä sanoja. Jos hänestä tulisi Nightshader, pystyisikö hän noudattamaan Shiron neuvoja? Jos kerran kaikki ihmiset ovat erilaisia, pystyisikö hän pysymään isänsä opettamalla tiellä, vai erkanisiko se pienemmiksi poluksi matkan varrella?
“Hyvä näkökulma… mutta en tiedä. Ehkä sitä pitäisi kokeilla käytännössä. Sopisiko?” Shinra sopersi.
“Mikä jottei. Tule illalla tukikohtaan, niin käydään yhdellä tehtävällä. Sen jälkeen voit tehdä lopullisen päätöksen.”
Shinra nyökkäsi. “Hyvä on!”
Shiro hymyili. “Mahtavaa! Mutta nyt mennään auttamaan siskoasi ja äitiä synttäreiden valmistelussa. Vieraat tulevat pian…”
Juuri kun Shiro oli lopettanut puhumisen, hän vilkaisi kelloon. Siinä samassa ovikello soi.
“VOI EI!” isä ja poika huusivat yhteen ääneen.
“Sen täytyy olla mummi!” Shinra huudahti.
“Voi ei… eikä mikään ole valmista! Kaikki on ihan sikinsokin!” Shiro panikoi.
…
“Shinraaa~, isäää~, Leni ja Aiden sekä Selene tulivat!” kuului ääni eteisestä. Shiro ja Shinra vilkaisivat toisiinsa, ilmeet hätääntyneinä.
“S-Selene tuli!” Shinra sanoi täristen. “Enhän minä nyt v-voi hänen l-lähellään olla!!”
“Häh? Mikset?” Shiro ihmetteli.
“No kun olen ehkä hitusen… ihastunut? Vai miten sen nyt sanoisi…” Shinra mietti punastuneena.
“Vai niin. No ei ihme. No, mennään nyt. He jo odottavat”, Shiro käskytti ja työnsi poikansa ovesta ulos.
“Yoo! Pitkästä aikaa”, Shiro sanoi letkeästi. Hän meni samantien tervehtimään vanhoja ystäviään, Aidenia sekä Leniä.
“Sunkin kakarat on kasvanut aika paljon”, Aiden hymähti. “Tsch, muistan kun Hima ei ollut vielä edes syntynyt.”
“No älä. Näin se aika vaan lentää. Mitäs teidän perheeseen kuuluu?” Shiro kysyi.
“Tosi hyvää! Aiden on löytänyt uuden työn Tokion yliopistosta, ja mun muotisuunnittelijan ura etenee loistokkaasti eteenpäin”, Leni kertoi iloisena.
“Helvetti Leni! Et viitsisi laverrella perheasioista muille…”
Shiro repesi nauruun. “Sinä se et sitten ole muuttunut! Aina suuna päänä!”
“Häh…?! Mitä se nyt taas selittää”, Aiden naurahti ja tökkäsi Shiroa kylkeen. “Jaa-a… kyllä se meidän Selenekin on aikuisuuden kynnyksellä. Enää vuosi, niin niskapersotteella ulos talosta!”
“Mitä, ei kai?!” Yui huusi huolestuneena keittiöstä.
“Ei tietenkään Hori! Aiden vain vitsailee, vai mitä?”
Leni nappasi miestään korvasta. “Vai mitä?”
“Joo joo! Vitsi se vain oli!” Aiden huudahti pakonomaisesti ja riisui sitten kenkänsä. “Mihin se muksu nyt katosi... SELENE! MISSÄ OLET?!”
Kun Aiden lähti etsimään tytärtään (joka oli mennyt vessaan), Leni istui pöytään Shiron ja Yuin kanssa.
“Mitäs Nightshaderit?” Leni kysyi salamannopeasti.
“Ehjänä”, Shiro vastasi pikaisesti, “mutta toimivat yhä aktiivisemmin kuin aikaisemmin. Eikä se välttämättä ole hyvä asia. Työtä piisaa, mutta millä hinnalla? Enemmän ihmisiä pulassa. Eikä se ole loistokasta”, Shiro selitti.
“Toimin yhä Yunien, Zenin ja Teruon kanssa. Olen kouluttanut lukuisia oppilaita, ja niin tulen tekemään vastaisuudessakin.”
“Siistiä!” Leni hihkaisi. “Voi kumpa meidän Aidenkin olisi yhtä oma-aloitteinen kuin sinä… Minun täytyy väkisin pakottaa hänet töihin.”
Shiro naurahti. “Voi kuule, en minäkään välillä tahtoisi lähteä töihin. Mutta on pakko. Ihmiset ovat pulassa. Joskus on kyllä vaikeaa saada vapaa-aikaa perheen kanssa. Joudun olemaan pois pitkiäkin aikoja.”
Leni ja Yui vilkaisivat toisiaan. Heidän silmissään välähti hetkellinen empatia, kaipuu ja syvä kunnioitus Shiroa kohtaan.
“Toivottavasti Shinra ja Hima eivät kärsi siitä…” Leni mietti.
“Riippuu”, Yui aloitti. “Jos Shii on poissa viikkoja, Hima alkaa kaivata häntä, samoiten Shinra.”
“Äh. Älkää nyt viitsikö”, Shiro sanoi häpeissään ja raapi päätään. “Kyllä lapset pärjäävät. Varsinkin nyt, kun menin kutsumaan Shinran Nightshadereihin.”
Silloin naisten suut loksahtivat apposen auki.
“Sinä… teit… MITÄ?!” Yui huusi niin kovaa, että tyttärenetsintäreissulla ollut Aiden pysähtyi niille sijoilleen ja Shinra sekä Himawari pistäytyivät huoneestaan keittiöön.
“Äiskä, onko kaikki ihan kunnossa?” Himawari kysyi tuijottaessaan äitiään, joka oli samaan aikaan huolesta soikea sekä vihainen.
Yui mulkaisi miestään raivostuneena. “Nyt puhutaan. Shiro Yunokurai, mitä sinä olet oikein mennyt tekemään? Shinra Nightshadereihin? Oikeasti?”
“Mitä?! Epäreilua!” Himawari huudahti.
“Voi ei…” Shinra mietti, sillä hän tiesi, että helvetti repeäisi hetkenä minä hyvänsä…
Mutta juuri silloin… ovikello soi jo toisen kerran. Uusi vieras saapui. Vessasta tullut Selene kävi avaamassa oven. Sisään asteli Kyo, Shinran paras ystävä.
“Hyvää syntymäpäivää! Toin sinulle lahj— Mitä ihmettä? Miksi äitisi on kiinni isäsi kurkussa?” Kyo kysyi Shinralta hämmentyneenä. Aiden peitti kasvot kämmenellään.
Voi helvetti. Tämä tilanne jää kummittelemaan päähäni ikiajoiksi… hän mietti mielessään.
“Päästä irti isästä! Kyllä tämän tilanteen voi jollain toisella tavalla ratkaista!” Shinra huusi äidilleen.
“Jaa-a… mikäköhän se olisi? Kerro toki minullekin, ‘Nightshader-oppilas’”, Himawari ilmeili. “Millä oikeudella isä valitsee sinut? Minäkin olisin ollut kelpo vaihtoehto!”
Shinra pyöräytti silmiään. “No vaikka sillä oikeudella, että minä olen vahvempi ja paljon viisaampi.”
“Vahvempi, no joo, mutta viisaampi… et todellakaan.”
“Sinä senkin noita-akka! Älä mollaa minua!” Shinra karjui ja hyökkäsi siskonsa kimppuun. Pian asunnossa oli sellainen nokkapokka, jota ei voinut uskoa todeksi: Shiro ja Yui tappelivat; Shinra ja Himawari tappelivat.
“Tyypillistä Yunokuraille”, Kyo tokaisi Selenelle, joka oli nyt astellut hänen luokseen.
“Ilmeisesti. Tämä perhe on ihan sekaisin”, Selene mainitsi laittaessaan takkia päälle. “Isä. Lähdetään. En tahdo olla täällä ja katsoa pelkkää riitelyä.”
Aiden yritti saada riitaa loppumaan, muttei kyennyt siihen yksin. Tämän ja muun häslingin vuoksi Fujimoton perhe katsoi parhaimmaksi lähteä pois paikalta. Kului kokonaista kymmenen minuuttia ennen kuin Shiro pisti viimein stopin touhulle.
“NYT KAIKKI HILJAA!” hän huusi niin kovaa kuin suinkin pystyi. Yui istui alas. Shinra ja Himawari lopettivat maassa pyörimisen ja hyppäsivät sohvalle.
“Tämä on Shinran syntymäpäivä! Emme me voi riidellä minun päätökseni takia!”
Yui mulkaisi Shiroa. “Jos et olisi tehnyt sitä niin hätäisesti, mitään riitaa ei olisi syntynyt.”
Shiro huokaisi syvään. “En minä voi aina tietää miten kukin reagoi. Ja sitä paitsi, olin miettinyt tätä siirtoa jo pitkään.”
“Sinä sinä ja sinä. Aina vain sinä! Entäs minä?” Himawari kysyi itkun partaalla. Siinä hetkessä Shinrakin samaistui siskoonsa.
“Isä… ehkä olisit voinut mainita tästä vasta huomenna. Jutellaan tästä vielä perheen kesken—” Shinra yritti sanoa, mutta lasten ja Yuin hämmästykseksi Shiro paiskasi kädet pöytään ja nousi ylös tuolilta.
“Jutellaan huomenna. Minä lähden nyt töihin”, hän sanoi ehkä totisimmalla äänellä ikinä.
Sitten Shiro lähti kodistaan ovet paukkuen, jättäen perheensä kuin nallin kalliolle.
Hetken oli aivan hiljaista, kunnes Yui nousi itsekin ylös ja käveli hiljaa makuuhuoneeseen, sulkien oven perässään.
“Sellaiset synttärit”, Shinra huokaisi pettyneenä.
“Anteeksi. Ei minun ollut tarkoitus, mutta se tuntui niin epäreilulta”, Himawari sanoi.
“Kyllä minä sen ymmärrän. Oli isältä väärin, ettei hän aluksi hoksannut sinun tunteita, Hima.”
“Kiitos.”
Yunokurain sisarukset halasivat pikaisesti. Sitten Kyo lähestyi heitä.
“Eh– En edes muista, milloin viimeksi olen nähnyt perheenne riidoitta. Siis ei millään pahalla!”
“...” Shinra ja Himawari tuijottivat toisiaan ja vilkaisivat sitten Kyoa.
“No sitä näkyä ei kovin usein tapahdu. Meistä tuntuu, että isä on aina jotenkin kiukkuinen ja vihainen… ehkä se johtuu hänen työstään”, Himawari pohdiskeli.
Kyo nyökkäsi. “Nightshaderin homma on taatusti rankkaa. Isänne käy runsaasti tunteita läpi joka päivä. Perhe-elämä joutuu koetukselle…”
“Niinhän se menee”, Shinra totesi.
Silloin Himawari muisti yhden asian ja kääntyi veljensä puoleen. “Miksi sinä haluat olla Nightshader? Etkö kerran sanonut, että pahin painajaisesi on tulla samanlaiseksi kuin isä?” hän kysyi.
“No tuota…”
“... isä kyllä sanoi, että minun tulisi tarkasti seurata Nightshaderin tietä, sillä muuten voin joutua eroon kaikesta siitä, mitä rakastan. Haluan kuitenkin samaan aikaan olla Nightshader, koska nautin muiden suojelusta. No, keksin omalle filosofialleni ratkaisun! Jos kerran tavoitteeni on olla eksymättä tieltä, mikä estää sitä jakautumasta pienemmiksi poluksi? Miettikää nyt, iso tie symboloi Nightshaderin perustaa. Sitä kaikkea suojelutahtoa ja halua pelastaa muita. Mutta ne polut. Ne merkitsevät minun omaa reittiäni. Minun omaa ideologiaani. Se on kytköksissä suurempaan tiehen, mutta samaan aikaan on itsenäinen ja suvereeni, pätevä idea!”
Himawari ja Kyo katsoivat toisiaan hämmentyneinä.
“Mielenkiintoinen ajatus”, Kyo tokaisi hymyillen.
“En ymmärtänyt juuri mitään… mutta kiva, että isoveikka on löytänyt oman polun!” Himawari huudahti iloisena.
“Kiitos tyypit! Ehkä sitä ajatusta pitää vielä vähän petrata, mutta kyllä se siitä. Ja jos isä ja äiti sallivat, tahtoisin liittyä Nightshadereihin.”
“Niin minäkin! Ehkä sitten parin vuoden päästä tai jotain… ei minua kiinnosta muoti tai mikään käsityöala. Tahdon auttaa muita! Kuten isä!” Himawari kertoi innokkaana.
Shinra hymähti. “Ehkä meistä pitäisi tulla duo.”
“Kuules… ehkä!” Himawari vastasi hymyillen.
Sitten koti oli jäänyt hiljaiseksi. Vaikka sisarukset olivat lopulta pitäneet hauskaa – hymyilleet ja iloinneet – se ei muuttanut sitä faktaa, että Shiro oli lähtenyt ulos vihaisena, vieden Yunokurain perheen alkuperää yhä syvemmälle vihan ja eripuran syövereihin…
