Nightshader-neuvosto sai tietää yokai-havainnoista vasta 25.6.2045, yli viikko sen jälkeen kun Zen Tatsuki ja Yunie Shirokurai olivat heille ensimmäisen kerran raportoineet.
Se tapahtui kokouksessa Suomessa, Rovaniemellä. Kyseessä oli joka kuukausi järjestettävä kokoontuminen, jossa neuvoston jäsenet keskustelivat maailman turvallisuudesta. Kokouksen järjestäjä oli jokaisella kerralle eri; sillä kertaa arpa osui Suomen kohdalle.
Suuri armeijan helikopteri laskeutui havupuiden keskelle. Ulos astui kaksi alikersanttia, Suomen Nightshader-vastaava ja… koira. He kävelivät järeistä, panssariteräksestä valmistetuista ovista sisään rakennukseen, joka kohosi jylhänä heidän edessään. Sitten vastaava ja koira suunnistivat suureen saliin, jonka ulkopuolelle alikersantit jäivät vartioimaan selustaa.
“Kas kas… sieltä hän saapuu. Tervetuloa, ystävä!” Kiinan Nightshader-vastaava huudahti.
“Taidat olla myöhässä”, Saksan Nightshader-vastaava totesi.
Kaikki neuvoston jäsenet katsoivat 160 senttimetriä pitkää, verrattain hyvin lyhyttä miestä, jonka selässä lepäsi Sako M/28-30, myös niin kutsuttu Pystykorva -kivääri. Hän käänsi katseensa neuvostoon päin.
“Simo Häyhä!!”
“Parempi myöhään kuin ei milloinkaan”, valkoinen kuolema totesi istuutuessaan Kiinan vastaavan viereen. “Me tarvitsemme nyt enemmän kuin sanoja. Me tarvitsemme tekoja. Tilanne on vakava”, hän sanoi ilmaistessaan huoltaan.
“Wuf!” haukahti Häyhän koira.
Saksa hämmästyi. “Eikö tämä ole hieman… kyseenalaista? Tuot koiran tapaamiseen…”
Häyhä naurahti. “Maria. Ei vaihdeta puheenaihetta. Ja sitä paitsi, oletkos koskaan kuullut sanontaa: ‘koira on ihmisen paras ystävä’? Kille, istu.”
Se totteli.
“Hmph. Olkoot. Kerrataan mestari Tatsukin ilmoittamat tiedot. Hänen entinen oppilaansa – nykyinen Nightshader-sensei Takeshi – oli siis nähnyt yokaita kutsuvan varjon? Mainittiinko raportissa, että missä tämä oli tapahtunut?”
“Tokiossa”, Kiinan vastaava Hao kertoi. “Lähellä sitä paikkaa, missä Shiro Yunokurai asuu. Missä hän muuten on…”
Huoneeseen laskeutui syvä hiljaisuus. Sitten Simo Häyhä nousi ylös.
“Meillä taitaa olla uusi ongelma. Missä on Japanin Nightshader-vastaava Shiro Yunokurai?” hän kysyi maiden (joita oli paikalla 120) edustajilta. Kukaan ei tiennyt vastausta kysymykseen.
Maria iski kädet kasvoilleen. “Eihän tämä voi olla todellista! Jos asian ydin on Japanissa, niin miksi himputissa Yunokurai ei ole täällä?!”
“Äh… öh… näyttäisi siltä, ettei Shiroa näy…” Häyhä mutisi. “Sitten meidän on käsiteltävä tämä kokous ilman häntä.”
Ja näin tapahtui. Kaksi tuntia kestävä kokous kului joutuisasti, mutta epätiedon vallassa. Kukaan ei saanut selville pienintäkään tiedonripettä Shiro Yunokurain olinpaikasta. Vasta kun kokous oli ohi ja kaikkien nokat osoittivat kohti ulkoilmaa, Maria pistäytyi Simon puheille. Valkoinen kuolema oli jo lähtemässä kohti kotiaan, mutta onneksi jäi niille sijoilleen kuullessaan tutun huudon.
“Simo! Simo!”
“... Niin?”
“Meidän pitäisi puhua… kun minusta tuntuu, että neuvoston olisi pitänyt tehdä yksi juttu. Ja se on Japanin turvaaminen. Jos siellä on nyt oikeasti nouseva kriisi, miksei apujoukkoja lähetetty?” hän kyseenalaisti.
“Maria. Olet vasta nuori. Tiedän kyllä, mitä sinä haet takaa”, Häyhä totesi hymyillen ja jatkoi kävelemistä.
“Mutta haluan… haluan matkustaa Japaniin! En vain kulttuurikokemuksen takia, vaan turvatakseni valintakokeisiin osallistuneiden selustat! Tiedät kyllä, että Japani on yksi niistä harvoista maista joissa sellaisia yhä järjestetään. Jos olisin läsnä, voisin—”
“Maria. Keskustelumme loppuu tähän. Meillä on jokaisella omat vastuumme. Nightshaderit eivät voi jäättää Saksaa vartioimatta.”
Maria puri hammastaan.
“Mutta Simo—”
Simo Häyhä pysähtyi viimein ja kääntyi katsomaan häntä. Hänen ilmeensä oli rauhallinen, mutta silmissä oli jotain vakavaa.
“Kuuntele minua hetki”, hän sanoi hiljaa.
Maria suoristi selkänsä.
“Saksa ei ole mikään pieni vastuu. Sinä olet yksi maasi tärkeimmistä Nightshader-edustajista. Jos sinä lähdet, kuka jää pitämään huolta kotirintamasta?”
Maria ei vastannut heti.
Häyhä jatkoi:
“Nuorilla on usein sama ongelma. Te näette kriisin jossain muualla ja haluatte juosta suoraan sinne.”
Hän silitti koiransa päätä.
“Mutta maailma ei toimi niin.”
Koira heilautti häntäänsä.
“Wuf.”
Maria huokaisi.
“Mutta jos Zen Tatsukin raportti pitää paikkansa… joku kutsuu yokaita. Se ei ole pieni asia.”
Häyhä nyökkäsi hitaasti. “Ei olekaan.”
Hetken hiljaisuus leijui havumetsän yllä. Helikopterin roottorit alkoivat pyöriä hitaasti taustalla.
“Mutta Japanissa ei ole ketään avutonta”, Häyhä sanoi lopulta.
Maria kohotti kulmiaan. “Mitäs tarkoitat?”
Häyhä katsoi kohti taivasta. “Heillä on vahvoja joukkoja. Ja jos viimeinenkin rintama pettää… no, sitten heillä on Shiro Yunokurai.”
Maria huokaisi turhautuneena.
“Mutta juuri siitä minä olen huolissani! Hän ei ilmestynyt kokoukseen.”
Häyhä kääntyi taas häntä kohti.
“Juuri siksi.”
Maria räpäytti silmiään.
“Shiro Yunokurai ei ole mies, joka jättää velvollisuutensa väliin ilman syytä.”
Hän nosti kiväärinsä hieman parempaan asentoon selässään.
“Jos hän ei tullut tänne… hänellä on luultavasti jotain paljon tärkeämpää hoidettavana.”
Maria mietti hetken. “Eli uskot, että hän on jo tekemässä jotain?”
Häyhä hymyili pienesti. “Jos minä tunnen hänet oikein, hän on jo kaksi askelta edellä. Ehkä Nightshader-hommissa, ehkä tekemässä jotain ihan muuta…”
Koira haukahti jälleen.
“Wuf!”
Maria naurahti väsyneesti.
“No… toivottavasti olet oikeassa.”
Häyhä lähti kävelemään kohti helikopteria.
“Yksi asia vielä.”
Maria kohotti katseensa.
“Jos Japanissa todella tapahtuu jotain suurta…”
Häyhä vilkaisi olkansa yli.
“…Shiro Yunokurai ei ole ainoa, joka siihen vastaa.”
Maria kurtisti kulmiaan.
“Mitä tarkoitat?”
Häyhä vastasi lyhyesti:
“Nightshaderit auttavat.”
Samaan aikaan Japanissa…
Kello lähestyi vauhdilla kuutta. Tokion Nightshader-tukikohdassa iltatreenit olivat alkamaisillaan. Ja ne olisivat viimeiset treenit ennen suurta valintakoetta… Kaikki kuluneet viikot Shinra, Nemi ja Saku olivat harjoitelleet erilaisia taktiikoita selviämiseen. Kukaan heistä ei tiennyt, mitä kokeelta odottaisi, mutta yksi juttu oli varmaa: helppo koe se ei tulisi olemaan.
Shinra halkaisi tiilen käsillään.
“Oho! Minä osasin sen viimein! Kaksi viikkoa siinä meni!” hän huudahti innoissaan.
“Hienoa!” Nemi viittoi ja hymyili ystävänsä saavutukselle.
“Noinkin lyhyessä ajassa? Pakko myöntää… Shinra, sinä olet kehittynyt, vaikkei sinulla olekaan voimia”, Saku sanoi tyytyväisenä. “Ehkä meillä on nyt ihan oikeakin mahdollisuus päästä Nightshadereiksi.”
“No jaa… enpä tiedä. En pysty kaatamaan puuta tai suorittaa ammattilaispotkua…”
“Shinra. Älä viitsi vähätellä itseäsi. Olet hyvä juuri sellaisena kuin olet”, Nemi kertoi.
Shinra hiukan punastui. “Damn… kiitos. Teen parhaani!”
Sitten Takeshi asteli harjoitusareenalle. Kolmikko otti saman tien taistelumuodostelman.
“Hyvä hyvä”, Takeshi sanoi samalla kun katseli oppilaidensa fyysistä kehonkuvaa. “Teissä on sellainen tietty… miksikä sitä nyt kutsuisi… kipinä. Vaikka kahdessa viikossa on tietysti mahdotonta muodostaa suurta lihaskehitystä, ette pöhötä… Älkääkä nyt ottako tätä henkilökohtaisesti!!”
Shinra kumartui Nemin tasolle. “Kuulitko… sensei sanoi epäsuorasti, että olimme ennen turvonneita… onpa epäsopivaa!”
Nemi naurahti. Saku kuuli. “Turvat tukkoon”, hän huomautti.
“E-HEM. NYT SEURAAVAKSI… siitä mitä teidän pitää tietää valintakokeesta. No ensinnäkin, koe kestää yhden yön. Ja se yö on seuraava. Koe suoritetaan Aokigaharan metsässä.”
“Metsässä?” Shinra ja Saku kysyivät hämmentyneenä yhteen ääneen.
“Niin? Metsässä.”
“Epistä! Isäni valintakoe järjestettiin jossain tyhjässä talossa, missä hän yritti pelastaa lapsuudentystävää tuhatvuotiselta demonilta…” Shinra sopersi.
“No, katsos, nykypäivänä ei ole mitään tuhatvuotisia demoneita. On vain varjoja. Murhanhimoisia varjoja. Ja niitä te sinne metsään menette teurastamaan. Yhdestä listitystä ensimmäisen luokan varjosta saa aina yhden pisteen. Toisen luokan varjo = viisi pistettä, kolmannen luokan = 10, spesiaaliluokan… no, on lähes mahdotonta, että te kohtaisitte sellaisen, joten niille ei ole annettu pisteitä. Tämän ‘pistesysteemin’ avulla opettajat ja mestarit voivat kalibroida taitotasonne ja Nightshadermäisyytenne.”
“Asia pihvi! Kuusi tuntia metsässä ja sitten lepäämään, kuinka vaikeaa se todella voi olla?” Shinra kyseenalaisti.
Takeshi hymyili ja mietti mielessään:
Voi pojat… he eivät edes tiedä mihin ovat ryhtymässä… älä koskaan aliarvioi valintakokeen vaativuutta!
Ja silloin, jossain syvällä Aokigaharan pimeässä metsässä… varjot liikahtivat. Aivan kuin ne olisivat tienneet, mitä tulevan pitää…
