Kello oli 0.25, kun Shinra, Nemi ja Nekozaki saapuivat jääluolalle. Se osoittautui heidän edessään suurena, massiivisena luonnonmuodostelmana.
“Käydään hakemassa sisältä vähän tarvikkeita. Jatketaan sitten matkaa kohti kuoleman suota”, Nekozaki ehdotti.
“K-Kuoleman suota?!” Shinra huudahti ja tarrautui jälleen Nemiin. “Miksi tämä metsä on näin karmiva… ja aina uusia kauhistuttavia seikkoja nousee esiin!”
Shinra nielaisi ja päästi irti Nemistä, vaikka piti edelleen tiukasti tämän hihasta kiinni.
“En pidä tästä paikasta yhtään…” hän mutisi.
Nemi huokaisi, mutta ei työntänyt Shinraa pois.
“Se on vain nimi. Keskitytään nyt siihen, miksi olemme täällä”, hän viittoi rauhallisesti.
Nekozaki virnisti kevyesti ja astui ensimmäisenä jääluolaan.
“Juuri niin! Tarvitsemme vain vähän varusteita ja sitten—”
Hänen äänensä kaikui ontosti luolan seinistä. Sisällä oli kylmää. Epänormaalin kylmää. Jään pinnat heijastivat heidän hahmojaan vääristyneinä, kuin jokin olisi katsonut heitä takaisin.
“... Tuntuuko tämä teistäkin oudolta?” Shinra kysyi hiljaa.
“Kaikki tässä metsässä on outoa”, Nemi viittoi, mutta hänenkin katseensa oli alkanut nyt liikkua varovaisemmin.
Sitten he alkoivat kerätä tarvikkeita. Köysiä, vanhoja säilykepurkkeja, jopa muutamia käyttökelpoisia työkaluja, jotka joku aiempi ryhmä oli jättänyt jälkeensä.
Hetken ajan kaikki oli… normaalia. Liian normaalia.
Sitten…
krkkkk…
Jää räsähti.
Kaikki pysähtyivät.
“Kuulitteko te tuon?” Nekozaki kysyi, nyt vakavana.
Toinen ääni. Tällä kertaa syvempi, kuin jokin… repeäisi.
Shinran silmät laajenivat.
“...Ei…”
Hänen kehonsa jäätyi paikoilleen.
“Ei, ei, ei—”
“Shinra?” Nemi kääntyi hänen puoleensa.
“Jotain on tulossa”, Shinra sanoi hengästyneenä. “Jotain hyvin hyvin suurta.”
Tokiossa juokseva Shiro tunsi sen myös. Energia värähteli oudosti. Se ei ollut värähdellyt niin vuosikausiin, joten hän tiesi välittömästi, että jotain pahaa oli tapahtumassa.
Vastaa nyt Zen! VASTAA! Shiro kirosi mielessään samalla kun yritti tavoittaa Zen Tatsukia.
Ja juuri silloin… kaikki pimeni. Sinisten puiden niityn lähettyvillä olevan Omuro -vuoren päältä sinkoutui kolme portaalia, joista jokainen lensi metsän syövereihin. Ja yksi suoraan siihen samaiseen luolaan, johon Shinra, Nemi ja Nekozaki olivat menneet vain hetki sitten.
Portaalista kömpi ulos Spinel ja hänen luoma hirvitys, jota oltiin jo valmisteltu vähän aikaa ennen hyökkäystä.
“Yllätys!!” Spinel karjui mielivaltaisena.
“Mitä… mitä tämä merkitsee?! Keitä te olette?!” Nekozaki ihmetteli ja otti väistämättä taisteluasennon.
“Nimeni on Spinel, ja olen… no, varjojen ruhtinas. Tehtävänäni on tappaa poika nimeltä Shinra Yunokurai”, hän sanoi hymyillen ja ryhtyi pohtimaan. “Sinä se et voi olla… olet niin päättäväinen. Ja sinä olet tyttö. Mutta sinä…”
Spinel osoitti Shinraa.
“SINÄ OLET SHINRA YUNOKURAI!!!”
Shinran sydän hyppäsi kurkkuun. Hän ei koskaan edes olisi osannut aavistaa, että joku haluaisi tappaa hänet. Se ajatus ei käynyt mielessä, se ei käynyt ajatuksissa… sitä ei ollut edes olemassa. Mutta siinä hetkessä se oli täyttä totta. Varjojen salakavala suunnitelma toteutui reaaliajassa, ja vielä kamalimmalla mahdollisella tavalla.
Yhtään senseitä tai mestaria ei ollut metsässä. Apua ei ollut saatavilla. Takeshi oli lähtenyt sillä samaisella bussilla, jolla he olivat saapuneet, takaisin kohti Nightshader-tukikohtaa jo puolisen tuntia sitten.
Ja se bussi oli pian Tokiossa, täysin Aokigaharan ulottumattomissa.
“Sinun kuolemasi merkkaa aikakauden loppua”, Spinel tokaisi ja kaivoi miekan selkänsä takaa. “Nauti viimeisistä hetkistäsi elossa, Yunokurain penska! Kenraali Gaku, tapa heidät! Minä hoidan verivihollisen.”
Kun hirvitys nimeltä kenraali Gaku seisoi paikoillaan, Spinel hyppäsi Shinran kimppuun ja yritti lyödä häneltä tajua kankaalle. Poika onnistui kuitenkin väistämään kaikki ruhtinaan potkut ja liikkumaan luolan suuaukolle. Nemi ja Nekozaki seurasivat perässä.
“Meidän pitää karistaa ensin tämä olento! Oletko valmis?” Nekozaki kysyi.
Nemi nyökkäsi päättäväisesti ja eteni. Hän ehti tuskin varoittaa Shinraa, kun Spinelin miekanisku viilsi pojan kylkeä ja veri roiskahti kylmälle maalle. Shinra horjahti, mutta ei kaatunut, vaan pakotti itsensä pysymään pystyssä, vaikka kipu levisi polttavana hänen kehonsa joka kolkkaan. Hänen hengityksensä muuttui raskaaksi, mutta katse pysyi lukittuna vastustajaan, eikä siinä näkynyt pelkkää pelkoa – siinä oli jotain muuta, jotain syvempää.
Spinel pysähtyi hetkeksi, kallisti päätään ja tarkkaili häntä lähes uteliaasti, kuin tutkija, joka oli löytänyt odottamattoman mielenkiintoisen näytteen. “Et kaatunutkaan… mielenkiintoista”, hän sanoi hiljaa. Sitten hänen hymynsä levisi hitaasti entistä leveämmäksi. Samalla hetkellä maa tärähti uudelleen heidän vieressään, kun kenraali Gaku syöksyi eteenpäin raskain, mutta käsittämättömän nopein liikkein. Nemi reagoi välittömästi, sulki silmänsä ja antoi aistiensa laajentua ympäristöönsä, jolloin jokainen värähdys, jokainen pieninkin liike piirtyi hänen mieleensä. Hän liukui sivuun juuri ennen kuin Gakun massiivinen nyrkki iskeytyi maahan hänen kohdalleen, murskaten maan yhdellä ainoalla iskulla.
Nemi yritti ohjata liikettään epäsäännölliseksi, hämätä olentoa muuttamalla rytmiään ja aikomuksiaan viime hetkellä, mutta jokin oli pielessä. Gaku ei epäröinyt. Se ei reagoinut viiveellä, vaan liikkui kuin se tietäisi jo etukäteen, mitä Nemi aikoi tehdä. Se ei seurannut hänen kehoaan, vaan itse liikettä ennen kuin se edes tapahtui. Ajatus sai Nemin selkäpiit karmimaan, mutta hän ei siltikään antanut sen näkyä päällepäin.
Samaan aikaan Nekozaki puristi hampaansa yhteen ja löi kätensä maahan, kutsuen metsän voimia avukseen. Ympäröivä pimeys vastasi, ja pian heidän ympärilleen ilmestyi silmäpareja, jotka hohtivat himmeästi yön keskellä. Sudet, linnut ja muut pedot syöksyivät esiin kuin yksi yhteinen aalto ja hyökkäsivät Gakun kimppuun, mutta se, mitä tapahtui seuraavaksi, oli kaikkea muuta kuin normaalia.
Gaku ei puolustautunut. Se ei väistänyt. Se ei edes näyttänyt huomaavan hyökkäystä.
Yhdellä ainoalla välinpitämättömällä kädenliikkeellä se pyyhkäisi koko hyökkäyksen syrjään, ja eläimet lensivät takaisin ilmaan kuin ne olisivat törmänneet näkymättömään seinään. Ulvonta täytti ilman, kun ne pakenivat paniikissa, ja Nekozaki jäi tuijottamaan näkyä epäuskoisena.
“Se ei tunne mitään…” Nemi totesi ääneen. “Ei pelkoa, ei kipua… sitä ei voi hämätä normaalisti.”
Gaku käänsi hitaasti katseensa häneen, ja tällä kertaa sen liike oli tarkoituksellinen.
Seuraava isku tuli kuin tyhjästä.
Nemi ehti juuri ja juuri väistää, mutta pelkkä iskun paine repi maata hänen ympäriltään ja sinkosi hänet useita metrejä taaksepäin. Hän laskeutui raskaasti, liukui hetken maata pitkin ja nousi nopeasti takaisin jaloilleen, mutta nyt hänen ilmeensä oli muuttunut. Hän oli ymmärtänyt jotain olennaista.
Samaan aikaan Shinra puristi kylkeään, josta veri edelleen valui, mutta hänen kehonsa alkoi reagoida johonkin aivan muuhun kuin pelkkään kipuun. Hänen sydämensä jyskytti rinnassa raskaasti, mutta se ei ollut pelkkää pelkoa.
Spinel huomasi sen heti.
“Ah… nyt tämä muuttuu kiinnostavaksi, Yunokurai”, hän sanoi hiljaa ja astui lähemmäs.
Shinra nosti katseensa hitaasti. Hänen hengityksensä oli epätasaista, mutta hänen silmissään paloi nyt jotakin uutta. Vihreä hiuspanta lepatti kevyesti, vaikka tuuli oli lähes olematon.
“En välitä siitä, kuka sinä olet…” Shinra sanoi käheällä äänellä. “Jos aiot tappaa minut… yritä edes.”
“Hahaha! Arvasin… juuri tuollaisia te Yunokurait olette! Esitätte vain pelottomia, mutta todellisuudessa yksi pieni virhe…”
Spinel katosi savun lailla ilmaan.
Ei voi olla… onko tuo hänen voimansa?! Shinra ihmetteli mielessään samalla kun Spinel liikkui savuvanana Nemin tykö, ja otti lopulta tämän kuristusotteeseen.
“... voi maksaa jonkun HENGEN!”
Nekozaki liukui kohti Nemiä… “Voi perke—”
Mutta matka tyssäsi lyhyeen, kun Gaku iski hänet päistikkaa päin läheistä puuta, vieden pojalta tajun kankaalle välittömästi.
“Ei… ystävät…”
Shinra alkoi lähestyä hajoamispistettään. Hänen ajattelunsa heikkeni eksponentiaalisesti, eikä hän kyennyt enää toimimaan normaalisti. Henkinen kipu oli niin suurta.
“Ahahahaa! Näetkö? Näin se menee!” Spinel nauroi ja otti Nemin kaulasta kiinni.
“P-Pelasta… pelasta itsesi! Ä-Älä minusta… välitä”, Nemi sanoi hiljaa ja vaipui tiedottomaan tilaan kaulaan kohdistuvasta voimasta johtuen.
“Hah! Hyödytön imbesilli”, Spinel murahti ja heitti tytön täydellä voimalla maahan. “Ei sinusta ole mihinkään. Sen sijaan tahtoisin nähdä, mitä sanottavaa sinulla on, Shinra Yunokurai!
Vapiseva Shinra otti taisteluasennon.
“Te Nightshaderit teitte niin monta virhettä, että siitä muodostui kokonainen verkko! Virheiden verkko! Miten ylipäätänsä on mahdollista, että tämän tason väijytys oli mahdollinen?! Olette kyllä häikäilemättömän typeriä!” Spinel nauroi silkasta ilosta ja talloi Nemin päälle jalallaan.
“Lopeta”, Shinra sanoi yhtäkkiä.
Spinel lopetti ja käänsi katseensa Shinraan. “Anteeksi kuinka?”
“Kuulit kyllä. Lopeta ystäväni satuttaminen! Miksi tekisit niin? Mikä sinut ajaa tuohon?! En voi käsittää sitä!” Shinra huusi niin kovaa kuin pystyi.
Spinelin hymy kasvoi entisestään.
“Olet vain typerä lapsi! Ei ihme! Te Nightshaderit—”
“LOPETA JO!!” Shinra karjaisi uudelleen. “NÄPIT IRTI YSTÄVÄSTÄNI!”
“Olet vapaa yrittämään, mutta epäilen vahvasti sinun—”
“SMASH!” Shinra huusi ja iski nyrkkinsä Spinelin kehoon, mutta hänen epäonnekseen varjojen ruhtinas ehti muuttua savumuotoonsa ja siirtyä toiseen paikkaan. Shinra nappasi Nemin syliinsä ja yritti herätellä tätä, kuitenkaan siinä onnistumatta.
“Katso Gaku, minä tapoin Nightshaderin!” Spinel hihkui innoissaan ja kiiruhti luomuksensa luokse.
“Miten kehtaat? Miten… miten pystyt tähän?! Miten… miten… MITEN?!”
Siinä hetkessä Shinra oli täysin raivon partaalla. Spinel vain hymyili ja myhäili ja oli kuin mitään ei olisi edes tapahtunut.
“Te ihmiset olette oksettavia. Hyi! Vihaan teitä!” Spinel totesi vihaisena ja löi kerran maahan jalallaan.
“Sinä psykopaatti! MITEN… EI! MIKSI?! EI! KUINKA!!!”
“Minä olen varjo”, Spinel vastasi ilmeettömänä.
Shinra laski – niin ikään ilmeettömänä – Nemin maahan ja katsahti Spineliin. Varjo nauroi. Kieriskeli maassa. Innoissaan. Vailla minkäänlaista huolta.
“Murjon likaisen ruhosi sellaiseen kuntoon, ettei kukaan edes ole nähnyt samanlaista tragediaa!” Shinra sanoi yllättäen. “Minä… MINÄ TAPAN SINUT!”
“Aha! Haahaa!! Kovaa puhetta sinunlaiseltasi Nightshaderilta! Teidän pitäisi suojella, EI tappaa!” Spinel ilkkui. Shinra oli niin vihainen, että voisi seota hetkellä millä hyvänsä.
Nemi. Kostan sinut. Kostan Nekozakin. Kostan isäni, äitini, pikkusiskoni, ja ennen kaikkea kostan kaikkien niiden ihmisten puolesta keitä tämä varjo on satuttanut!!!
