Kellon ollessa viisi yli yksi yöllä, Saku makasi yhä maassa, kykenemättömänä liikkumaan. Se ei johtunut siitä, ettei hän fyysisesti pystynyt, vaan siitä, ettei hän henkisesti kyennyt.
Helvetti…!! Kabura on aivan liian vahva… hän on riepotellut minua ympäri Chuon erillisaluetta kuin sätkynukkea! Toivottavasti Nightshaderit ovat jo löytäneet olinpaikkani… koska muuten…
Silloin Saku huomasi Kaburan lähestyvän horisontista.
“Hei… älä… PYSÄHDY!” poika huusi.
“En ollut aikeissakaan”, Kabura vastasi sarkastisesti ja repi muutaman liikennemerkin irti maasta. “Katsotaan, osaako tikkataulu väistää!” hän karjaisi ja heitti merkit päin Sakun naamaa. Nightshader-kokelas pyöri pyörän lailla ja onnistui onneksi väistämään molemmat esteet.
“Kuro Neko!” Saku huusi kuin viimeistä päivää ja lähetti kissansa Kaburan kimppuun. Järkälemäinen otus kuitenkin vain riuhtaisi ne irti hänestä ja käytti murskaavaa tuhovoimaa, riistäen raa’asti niiden elämät.
“Saat jumalauta maksaa!” Saku karjahti aina vuorolyönnein.
“Ovatko kaikki Nightshaderit näin helppoja vastuksia? Olet kuin pikkusintti, yhtä avuton ja vailla koordinaatiota”, Kabura murahti ja keskitti hetkellisesti kaiken voimansa Sakuun. “Yin”, hän karjaisi ja lähetti pojan riesaksi varjosta tehtyjä mustia teriä, jotka repivät tämän Nightshader-takin kauttaaltaan riekaleiksi.
“Hitto! Voimani eivät yksinkertaisesti—”
Siinä samassa viisi terää lensi vertikaalisessa kulmassa suoraan Sakun kylkeen.
“—RIITÄ!! AAAHH!” hän ulvahti ja kaatui viimein maahan. Kabura seurasi perässä ja potki Sakua aina vain kauemmas. Ensin kadun pientareeseen, sitten kourakoneen kylkeen, ja lopulta läheisen Sumida-joen uomaan, jonka pohjalle avuton poika tippui.
“Hah. Heikkoa tekoa. Osaakohan edes uida.”
Lopulta Saku nousi kuin nousikin ylös veden päälle ja ui takaisin rantaan. Kabura nappasi hänen rinnuksistaan kiinni ja heitti läheiseen seinään, josta hän tippui maankamaralle välittömästi.
Verta valui.
“Joko luovutat? Jos liityt meidän puolellemme, voimme yhdessä tappaa Shiro Yuno—”
“Hah! Pidätkö minua noin tyhmänä! En koskaan liity teihin. En ikinä. Kuolen mieluummin”, Saku naurahti sylkiessään paksua ja jo miltei ruskeaa verta keuhkoistaan.
“Olisitko ihmeissäsi jos sanoisin, ettei tämä ollut tässä?” Saku kysyi puolikuolleena.
“Mitä tarkoitat?”
Saku naurahti kuivasti. “Sitä, että taistelu jatkuu yhä! Mutta minä en siihen enää osallistu…”
Paikalle oli alkanut kerääntyä väkeä. Yksi mies soitti hätäkeskukseen ja toinen nainen johdatteli lapsia sisätiloihin. Muut valmistuivat siihen kaikkein pahimpaan, mutta tavallaan myös kaikkein välttämättömimpään asiaan – taisteluun.
Saku laittoi veriset, mutta silti paikallaan olevat kätensä nyrkkiin. Oikea käsi seurasi vasenta ja siirtyi kyynärtaipeen kohdalle.
Minulla on yhä mahdollisuus…
Yksi. Viimeinen. Mahdollisuus. Uhkapelaus. Sellainen, jota käytetään vain niissä kaikkein pahimmissa tilanteissa, jossa suuret ihmismäärät ovat vaarassa. Voin nimittäin järjestää rituaalin. Varjojen rituaalin. Ja sen rituaalin avulla paikalle saapuu Jumalallinen kenraali. Ja Jumalallisen kenraalin avulla kehoni menee sellaiseen tilaan, jota kutsutaan pidennetyksi kuolemaksi. Tämän aikana en kuitenkaan ole kuollut, vaan tietynlaisessa ‘koomassa’...
Saku hymyili. Hänen ikenensä vuosivat verta, mutta se ei enää haitannut poikaa millään tavalla. Hän lausui:
“Jalon kahdeksanosaisen polun kautta…
Halki kärsimyksen, samsaran ja ikuisen mukautumisen…
Siddharta Gautaman opit ammentaen…
... ja teoissani niitä ilmentäen.
Minä kutsun sinua—
Jumalallinen kenraali,
Mahoraga.”
Sitten valtava harmaa olento, jolla ei ollut silmiä, vaan niiden tilalla enkelin siivet, ‘kuoriutui’ ulos Sakun ruumiista. Se kasvoi, kasvoi vaan, kunnes se oli lopulta viisimetrinen järkäle, joka seisoi vankkana maassa.
Saku joutui pidennettyyn kuolemaan. Ihmiset juoksivat hänen luokseen ja siirsivät kauemmas turvaan.
“Apu on tulossa! Älä huoli!” satunnainen mies yritti huutaa tajuttomalle Sakulle, mutta tämä ei kuullut mitään.
“Sinnittele!” toinen sanoi shokissa ja käveli ympäriinsä hermostuneena.
“Tskh, typerät ihmiset”, Kabura tiuskaisi ja suuntasi katseensa Mahoragaan, joka ei vieläkään ollut tehnyt liikkeen liikettä. “Sinä olet kiinnostavampi. Mitä sinä itse asiassa oikein osaat…”
Mahoraga liikahti, mutta vain pikkuriikkisen minimaalisesti. Ehkä pari senttiä. Sen jalka liikkui. Se varasi enemmän painoa oikealle puolelleen.
“Tästä tuleekin… mielenkiintoista”, Kabura tokaisi ja otti taisteluasennon. “Näytä minulle, mistä sinut on todella tehty.”
Mahoraga hymyilli valkoisilla hampaillaan ja iski oikealla kädellään Kaburaan kiinni. Se riuhtoi, repi ja raastoi vastavoimien kuningasta, mutta tämä ei luovuttanut.
Kabura vei taistelun taivaalle. Ihmiset katsoivat kauhuissaan, kun Chuon kaupungin taivaalla kaksi tuhoisaa olentoa ottivat yhteen eeppisessä kaksintaistelussa. Veri roiskui, kun Mahoragan terävä miekka viilsi Kaburan käden auki.
“Yang”, varjo sanoi hiljaa ja paransi kätensä äänettömästi. “Sinulla on ainakin teräase, mutta minulla on KAKSINAISUUDEN voima! YANG, uudelleen!”
Kaburan käsiin alkoi kerääntyä valkoista valoa, jonka hän sitoi kämmeniensä väliin. Valo kuitenkin tulvi ulos, joten Kaburan oli päästettävä se lopulta valloilleen. Valo kiisi viisinkertaisella valonnopeudella suoraan Mahoragan päähän, paiskaten sen 1 498 962 290 m/s Nihonbashin naapuruston kahteen suurimpaan kerrostaloon, tappaen kaksisataakolmekymmentäseitsemän ihmistä välittömästi.
“Jopa sinun mittapuullasi…”
“... tuollasen iskun tankkaaminen on mahdotonta.”
Mutta ei se ollut. Mahoraga hyppäsi ruumismeren keskeltä korkeiden kattojen päälle, yhä näyttäen pohjatonta ja leveähampaista hymyään.
Mahoragan ulkonäöstä tärkeä seikka: sen päällä lepää Dharmachakra, Buddhalaisuuden tunnetuin symboli. Dharmachakra merkitsee kahdeksanosaista polkua ja se edustaakin Buddhan opetuksia + samsaraa (uudelleensyntymisen kierrettä). Dharmachakra on Mahoragan päällä kultainen pyörä, jossa on kahdeksan pinnaa. Jokainen pinna merkitsee yhtä tietä. Kun Mahoragan kultainen Dharmachakra pyörähtää, sen voima aktivoituu. Tämä on mahdollista toteuttaa kahdeksan kertaa, kunnes maksimaalisen voiman laki on pantu täytäntöön.
Mahoragan pyörä pyörähti ensimmäisen kerran ja sen ottama vahinko korjautui välittömästi. Sen iho uusiutui ja sen vääntynyt miekka palautui ominaiseen asentoon.
Ensimmäinen mukautuminen: oikea ymmärrys.
“Ja mitä, munkit, on oikea ymmärrys? Tieto kärsimyksestä, sen syntymästä ja sen loppumisesta, ja tieto harjoituksesta, joka johtaa kärsimyksen loppumiseen. Tätä, munkit, kutsutaan oikeaksi ymmärrykseksi.”
Kabura vilkaisi Mahoragaa, joka näytti nyt entistä eheämmältä kuin hetki sitten. Näytti siltä kuin se olisi avannut uuden tason pelissä. Yhtä kova into ja ymmärrys siitä, mitä Kabura tekniikaltaan halusi näyttää.
“Nyt minä alan ymmärtää… tiedostan kykysi!” Kabura huudahti iloisena. “Sinä mukaudut. Sinä todella mukaudut tekniikkaani! Jos ammun sinuun Yinilla tai Yangilla, sinä otat osuman vastaan, mutta mukaudut heti seuraavaan ja osaat parantaa itseäsi!”
Mahoraga murisi tyytyväisenä.
“Näettekö?! Minä näen sen! Näen tekniikan!” Kabura huusi, nyt jo lähes mielenvikaisena. Hän hyppäsi ilmaan ja ampui lisää laakeja puhdasta valoa sekä vahvoja nyrkiniskujaan Mahoragan kylkeen.
Sitten varjo otti suuren valotaulun irti läheisestä rakennuksesta ja paiskasi sen Mahoragan Dharmachakraan niin suurella nopeudella, että mukautumisen kuningas horjahti eteenpäin. Sen absoluuttinen voima horjui ehkä ensimmäisen kerran koko taistelun aikana.
“Mikä tuli? Pelottaako?” Kabura naurahti ja nappasi Mahoragan vasemmasta kädestä kiinni. Hän pyöritti varjoa ympäriinsä ja tuhosi ympäriltään muutamia rakennuksia, joiden sisällä nukkuvat (tai valveella olleet) ihmiset kuolivat välittömästi impaktiin. Viimeisenä naulana arkkuun Kabura otti Mahoragan kehon haltuunsa, löi siihen muutaman iskun ja lopulta pamautti sen täydellä voimalla Ginzan päätietä aina kaksi kilometriä suoraan suurimman nelitasoristeyksen luo. Tapahtuman aikana yli tuhat ihmistä sai surmansa.
“Tuosta sinä et takuulla enää tokene…” hän arvuutteli.
Mutta toisaalta…
Sinä varmasti mukaudut tuohonkin. En ihmettelisi.
Ja sitten luistellaan kaltevalla pinnalla jo toistamiseen.
Mukautumisen kuningas.
Mahoraga nousi ylös maasta kuin mitään ei olisi tapahtunut. Dharmachakra pyörähti toisen kerran. Ensimmäisellä kerralla se oli oppinut oikean ymmärryksen, tällä kertaa…
Toinen mukautuminen: oikea aie.
”Ja mitä on oikea aie? Pyyteetön, vapaa pahantahtoisuudesta ja vahingoittamisesta: tätä kutsutaan oikeaksi aikeeksi.”
Ironista kyllä, Mahoragan sen hetkinen käyttötarkoitus oli täysin päinvastainen: tappaa Kabura, koska vain se pitäisi sen isännän, Sakun, hengissä. Mutta eihän aikeen tarvinnut noudattaa absoluuttista oikeutta, kunhan se pelastaisi mahdollisimman monta ihmistä…
Kabura ampui valolaserin. Mahoraga väisti sen.
“Refleksisi paranivat. Hienoa. Kyllä tästä vielä ihan kunnon tappelu saadaan aikaan. No, tule. Näytän nyt, millainen todellinen voima Yinillä ja Yangilla oikein on…”
Mahoraga hymyili jälleen. Se oli varma siitä, että tällä kertaa kuolonuhreilta vältyttäisiin… Tai niin ainakin se luuli, koska tuhat kuollutta ei riittänyt alkuunkaan.
Kaburan ja Mahoragan välinen taistelu elämästä ja kuolemasta jatkuu!
