Oli poutasää. Aivan, kaikesta siitä taistelusta huolimatta seuraavan päivän aamu valkeni poutaisena. Pieniä pilvenhattaroita kohosi taivaalle satunnaisin väliajoin, mutta sateesta ei ollut vähäisintäkään merkkiä. Sää oli kuin kunnianosoitus sille, että sankarit olivat selvinneet valintakokeen skandaalista.
Shinra heräsi Tokion keskussairaalalta yhdentoista aikaan aamulla. Hän oli pyörtynyt ambulanssissa, mutta fataaleilta vahingoilta oltiin onneksi vältytty.
“Isoveikka! Olin niin huolissani!”
“Sinulle olisi voinut käydä tosi pahasti…”
“Kulta!”
Hän katsoi läheisiään. “Himawari… Kyo… äiti, olen ihan kunnossa…” Shinra sanoi huvittuneena ja raapi päätään.
“Ei tässä ole mitään hauskaa! Lääkäri sanoi, ettei koskaan ollut käyttänyt niin montaa eri rautatankoa, mutteria ja pulttia kasatessaan kättäsi takaisin kasaan”, Himawari sanoi hiukan vihaisena.
Shinra vilkaisi kättään. “Ah, ai niin… se Spinel. Hän miltei tuhosi käteni. No, onneksi mitään mullistavaa ei käynyt!”
Silloin Kyo lähestyi ystäväänsä. “Ai ei vai? Kyljessäsi on myös tikit. Oletko nyt ihan sataprosenttisen varma, että haluat Nightshaderiksi…?”
Yui nyökkäsi. “Niin. Se voi olla aika… vaarallista.”
Shinra katsoi perhettään ja repesi lopulta nauruun. “Hah! Vitsailetteko? Tietenkin haluan! Tällaisille asioille Nightshaderit juuri riskeeraavat elämänsä! Ja jos minä en saa seurata isäni jalanjälkiä, taidan seota… Hänestä puheen ollen… missä isä on?”
Himawari vilkaisi ensin Kyoa, sitten äitiään, ja lopulta veljeään.
“Isä on…”
“...poissa.”
Shinran maailma pysähtyi.
“Häh…? Mitä? Ha-ha! Nyt ei ole aprillipäivä! Hyvä pila, mutta voit jättää ne toiseen kertaan, Hima—”
“Olen tosissani”, Himawari vastasi ehkä vakavimmalla äänenpainolla koskaan.
“... Ja minne hän on mennyt? Maitokauppaanko?” Shinra vitsaili. Yui alkoi kuitenkin itkemään ja painoi päänsä Himawarin polviin. Vasta silloin Shinra tajusi, ettei kyse ollut leikistä. Jotain vakavaa oli todella tapahtunut.
“Äiti… jospa menisit käytävään. Kyo voi pitää sinulle seuraa. Haluan nyt jutella Shinran kanssa”, Himawari sanoi lempeästi. Yui ja Kyo tottelivat.
…
“Shinra! Tämä ei ole leikkiä!”
“Täh? No ei tietenkään ole leikkiä! Meinattiin kuolla Nemin kanssa… missä hän muuten on?!”
“Älä vaihda puheenaihetta!” Himawari huudahti ja paiskasi kädellään sairaalan pöytään. “Tajuatko edes, millainen vaikutus isän kuolemalla on Nightshadereihin?!”
“Onko isä KUOLLUT?!” Shinra hätääntyi.
Himawari laittoi kädet naamalleen. “Eh… muotoilin ehkä vähän huonosti… hän on poissa. En tiedä missä, mutta aistin isän poismenon. Isä ei ole enää tässä maailmassa.”
“No jos kerran näin ei ole, niin missä hän sitten on? Missä näit hänet viimeksi?”
“Kotona”, Himawari vastasi salamannopeasti, “kun hän oli lähdössä tehtävälle.”
“Tehtävälle”, Shinra toisti. “Just joo. Isänhän piti lopettaa tehtävät!”
“No eipä lopettanut! Hän kertoi minulle jostain vanhasta vihollisesta ja—”
“Vanhasta vihollisesta? Älä vain sano, että tässä on kyseessä se klassinen trooppi, jossa mestarilla on oppilailleen jotain kerrottavaa muinaisesta olennosta, jonka hän kohtasi joskus vuonna nakki ja muusi…”
“No sellainen tässä on nyt kyseessä. Sen jätkän nimi oli tyyliin Kabura Dara tai jotain. Iskä meinasi kuolla sen voimalle, mutta onneksi lopulta onnistui voittamaan. Ehkä… Iskä kyllä kertoi, ettei tästä saisi kertoa muille…”
Shinra repesi nauruun. “Ja sinä sitten kerroit!”
“No hei… etkö sä muka kertoisi? Jos tämä informaatio pelastaisi maailman, vaan mielenvikainen ei kertoisi”, Himawari totesi ja huokaisi. “Jaa-a… tässä taitaa olla Nightshadereille seuraava mysteeri.”
Mihin Shiro Yunokurai oikein katosi?
“Onneksi meillä on johtolankoja. Se Kabura, voisit kertoa siitä Nightshadereille. Tai no, jos et kerro, niin minä teen sen puolestasi”, Shinra kertoi hymyillen.
“Kiitti! Olet paras veli.”
“Minä tiedän”, Shinra vastasi sulavasti ja korjasi asentoaan. “Mitä tekisitkään ilman minua…”
Elämä olisi ainakin vähemmän rasittavampaa… Himawari ajatteli ja naurahti pienesti.
Hetken hiljaisuus laskeutui Yunokurain sisarusten välille. Kunnes…
“No oli miten hyvänsä, äiskä on ihan murskana. Eihän sillä ole enää kumppania…”
Shinra katsoi siskoaan vakavana. “Niin. Eikä meillä enää isää. Shiro oli kaikki kaikessa. Roolimalli… esikuva… suojelija. Mutta Himawari, yhden asian voin vannoa.”
“?”
Shinran oikea käsi puristui nyrkkiin. Hän olisi tahtonut tehdä samoin myös vasemmalla, mutta se oli paketissa. “Jos joku varjo on syyllinen isän poismenoon, lupaan kostaa kaiken. Murskaan sen varjon pirstaileksi, ja sitten—”
Himawari keskeytti veljensä. “Shinra, kuuntele… ole kiltti äläkä ajattele tätä koston kautta. Niin isäkin olisi halunnut. Ja jos menetän sinutkin, niin sitten minulla ei ole enää veljeä ketä rakastaa.”
Shinra päästi kätensä takaisin normaaliin asentoon ja lopetti sen jännittämisen. Tilanne muuttui nopeasti haikeaksi. Shinra oli itkun partaalla.
“Ä-Älä höpsi… e-en minä mihinkään ole menossa!”
Hän pyyhki kyyneleitä kasvoltaan. Himawarikin itki.
“Mekin olemme aika… pehmoja”, tyttö sanoi kyyneleet silmissään.
“Olemme vain ihmisiä. No, tule tänne”, Shinra käski ja pyysi siskonsa halaukseen. “Noin noin, kyllä se siitä. Olen aina tukenasi.”
“Ja sama toisinpäin. Rakastan sinua, Shinra.”
Maailma pysähtyi toistamiseen.
Kuulen tuota aivan liian harvoin. Siksi se osuu aina kahta kovemmin, Shinra mietti samalla kun laski siskostaan irti. “Minäkin rakastan sinua.”
“Ja äiti rakastaa teitä molempia”, juuri ovesta sisään tullut Yui sanoi. “Kyllä me tästä selviämme. Yhdessä. Perheenä. Yunokurait eivät kaadu koskaan.”
Kyo katsoi iloisena perheen yhteishalausta, kun itse seisoi hieman etäämpänä.
“Camoon! Tule sinäkin tänne!” Shinra huudahti sairaalasängyltä.
“M-Minä? Eh… en minä oikein kehtaa… teillä on hetki perheen kanssa. Enkä minä kuulu siihen.”
“Kuulutpas!” Himawari huudahti. “Tule nyt!”
“... No hyvä on sitten”, Kyo sanoi lopulta ja liittyi mukaan halaukseen.
Kaiken sen taistelemisen jälkeen Yunokurailla oli viimein hetki aikaa hengähtää.
Päivät sairaalalla kuluivat verkkaisesti. Ei turhia kiireitä, ei hälinää, ei menoa minnekkään; ainoastaan rauhallista toipumista. Päivästä toiseen. Takeshi-sensei kävi muutaman kerran vierailemassa Shinran ja muiden oppilaidensa luonna, jopa Sakun, joka oli mystisesti astunut takaisin elävien kirjoihin…
Eräänä päivänä Shinra ja Nemi tapasivat sairaalan kanttiinissa. Oli kulunut tasan seitsemän yötä siitä, kun valintakokeet järjestettiin, ja he pystyivät jo kävelemään. Samaa ei kuitenkaan voinut sanoa Sakusta. Varjojen mestari makasi yhä tajuttomana hengityskoneessa.
“Ja entäs Nekozaki? Miten hän voi?” Shinra kysyi.
“Hyvin. Ei vain päässyt nyt tulemaan, kun perhe oli vierailulla”, Nemi kertoi hörpätessään kahvia mukista. “Mutta Saku… ei muutosta. Meidät varmaan päästetään jo ylihuomenna pois, kun taas Saku joutuu virumaan täällä hieman pidempään...”
Shinra huokaisi syvään. “Hän ei taida päästä tehtäville vähään aikaan…”
“Mmh… kukakohan hänet korvaa?” Nemi mietti.
“Voihan toki olla, että jäämme kahdestaan”, Shinra tokaisi.
“Ka-Kahdestaan?!”
“Niin? Kahdestaan. Ehkä sensei ei nää syystä tai toisesta järkeä laittaa kolmatta tyyppiä tiimiimme. Pääsemme varmaan tutustumaan muihin tiimeihin! Eikö olekin siistiä?”
Nemi yritti viilentää tunnelmaa käsillään, mutta melkein pyörtyi.
“Mikä tuli? Lakkasiko Nemi.exe toimimasta?” Shinra naurahti sarkastisesti ja laittoi oman kätensä ystävänsä olkapäälle. “Joka tapauksessa, olet kyllä hyvä kaveri. Ilman sinua… olisin kuollut.”
“IIKK!! ILMAN SINUA MINÄKIN OLISIN KUOLLUT!!”
“Hä… miksi kiljut kuin hyeena? Mikä tuli? Oletko sairas?” Shinra ihmetteli.
“E-EN OLE! Tuli vain… j-juttuja mieleen. T-Taidan poistua nyt v-vessaan! Tai ehkä l-lukemaan kirjaa! A-Anteeksi j-jos mi-minusta on v-vaikea s-saada selvää… m-minä vain…”
Sitten Nemi käveli pois sanomatta mitään. Hän vain pahotteli asiaa viittomakielellä.
Outo tyttö. Hän on aina ollut outo. Mutta nyt… jotenkin extraouto. Siitä valintakokeesta lähtien Nemi on käyttätynyt minua kohtaan jotenkin siirappimaisesti… voisiko olla mahdollista, että hän…
Sitten Shinra napsahti takaisin todellisuuteen.
“Paskan marjat. Himawari olkoot ainoa tyttö, joka minua— No, ihan sama, ei sillä nyt mitään merkitystä ole. Nemi on vain väsynyt. Annan hänen levätä ennen paluuta Nightshader-tukikohtaan. Joo! Siinä suunnitelma! Paluu tositoimiin on lähempänä kuin kuvittelemmekaan!”
Rakkausasioissa Shinra Yunokurai on ehdottomasti perinyt isänsä taidot. Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla…
