Shiron voimakkaan Eclipse -iskun vaikutuksesta 2000 varjoa sai surmansa välittömästi.
“Yunokurai!!!”
Mino käänsi katseensa Shiroon. Miehen silmät olivat punaiset kuin paholaisella. Sitten Shiro ampui vielä yhden verivanan, joka kiisi jälleen rakennuksen sisään, purkautuen lopulta suureksi suihkuksi.
Hän on ihminen… eikö? Varmasti! Mutta hänellä on varjon aura… Mino ajatteli päässään.
Yhtäkkiä, aivan kuin salama kirkkaalta taivaalta, rakennuksen katolta hyppäsi musta varjo. Se kiisi nopealla vauhdilla kohti maankamaraa, mutta ennen kuin se ehti osua asfalttiin, Shiro nappasi sen rinnuksista kiinni.
“New Zealand Smash”, hän sanoi rauhalliseti ja iski varjon kuoliaaksi.
Vau mikä tekniikka! En edes tajunnut, että hän teurasti sen… niin nopea on Shiro Yunokurai!
“Mino…” Shiro aloitti.
“Niin?”
“Sen vuoden 2023 taistelun jälkeen en ole ollut enää normaali. Oletkin jo varmaan aistinut, etten ole varjo, mutta aurani on samanlainen, koska soluihini lisättiin jälleen yksi voima: veri. Se, joka ennen oli Ketsunan hallussa, on nykyään minulla. Mino, tämä on se hinta, joka minun täytyy maksaa ollakseni maailman vahvin Nightshader.”
Mino oli ällikällä lyöty. Hän ei kuuna päivänä olisi osannut odottaa, että hänen idolinsa omaisi itse kaaoksen kuninkaan voimia.
“Oletko… paha?” Mino kysyi varovasti.
“...”
“Moraalini on taatusti hämärtynyt, sen uskon. Mutta loppupeleissä uskon, ettei sillä ole merkitystä.”
“Millä?” Mino ihmetteli.
Hän huokaisi syvään. “Shiro Yunokurailla. Voit miettiä, kuinka monta prosenttia pelastetuista ihmisistä oikeasti ryhtyvät ajattelemaan minun taustojani. Veikkaan, ettei kovin moni. Uskon kuitenkin, että teollani on merkitys. Ehkä kymmenen, ehkä sadan, ehkä tuhannen vuoden päästä tästä hetkestä ihmiskunta saa kiittää minua siitä, että suojelin sitä omasta tahdostani. Loppujen lopuksi…”
“... minähän elän ikuisesti.”
Nyt Mino oli vielä enemmän hämillään. Miten niin Shiro elää ikuisesti? Hänhän oli aivan normaali ihminen, vai mitä?
“Veren voima takaa sen, että minulla on paljon parempi vastustuskyky ja resistenssi eri sairauksille. En voi esimerkiksi sairastua syöpään tai saada veritulppaa, en korkeaa verenpainetta, en mitään sydän- tai verisuonisaurautta.”
“Mitä?!”
“Niin. Ja jos käteni lähtee irti, voin regeneroida sen takaisin välittömästi. Mino, minä olen kuolematon. Vaikka haluaisin, en voi kuolla. Ja se jos joku minua surettaa. Joudun näkemään lasteni, vaimoni, oppilaitteni ja kaikkien ystävieni kuoleman.”
Shiro puristi arpeentuneen kätensä nyrkkiin. “Mutta aion muuttaa tilanteen. Aion tehdä itsestäni jälleen kuolevaisen.”
Mino ryhtyi pohtimaan vaihtoehtoja. “Hmm… minulla ei taida olla tuohon yhtään ehdotusta.”
Shiro naurahti. “Ei sinulla tarvitsekaan olla. Olen jo keskinyt yhden ratkaisun. Mutta se on vähän siinä ja siinä… hän joko suostuu tai sitten ei.”
“Hän?”
Shiro vinkkasi silmää. “Sitten näet. Mutta nyt… meillä on hommaa. Pelastetaan ne ihmiset tuosta talosta.”
Mino nyökkäsi. Sitten he lähtivät kävelemään hiljalleen rappusia kohti kuudenteen kerrokseen, josta kahden lapsen aura kumpusi. Matkalla Mino katseli Shiron olemusta: samaan aikaan rauhallinen, mutta myös jotenkin petollinen ja ennalta-arvaamaton.
Shiro otti hupun pois päästään.
“No, mikä arpi kiinnostaa eniten?” hän kysyi hiukan huvittuneena.
“Öö.. ehkä tuo iso X -kirjaimen muotoinen”, Mino vastasi.
“Se tuli taistelussa Makino Kitajoa vastaan. Aluksi olin häpeissäni siitä… kukapa nyt tahtoisi kulkea X otsallaan, mutta sittemmin se on jäänyt vain muistoksi.”
“Muistoksi elämäni suurimmasta taistelusta. En unohda Makinoa koskaan”, Shiro totesi pienen haikeuden kera.
“Hänestä puheen ollen… mitä Makinolle lopulta tapahtui?” Mino kysyi toisen kerroksen kohdalla.
Shiro mietti hetken ennen kuin vastasi. “Sanotaan vain – hän on nyt paremmassa paikassa. Ehkä viettää rattoisia päiviä perheensä kanssa.”
“Eli hän selvisi?”
“Niinkin voisi sanoa. Kukin tulkitsee miten haluaa”, Shiro hymähti, kun he saapuivat kolmanteen kerrokseen. Hän jätti tarinan kaikkien aikojen voimakkaimmasta varjosta tulkinnanvaraiseksi, sillä tahtoi kunnioittaa tämän muistoa.
“Olet salaperäinen… vain minulle vai kaikille muillekin?” Mino mietti.
“Riippuu.”
“Riippuu?”
“Niin. Riippuu. Katosta. Katso”, Shiro sanoi ja osoitti kattoa, johon oli kääritty kaksi lasta pienen muovisäkin sisälle. “Tätä tarkoitan, kun sanon, että varjot ovat pilanneet kaiken. Emme ehtineet pelastaa heitä.”
“Ovatko he kuolleita?”
Shiro kokeili pulssia ja laski säkissä makaavat lapset maahan. “Ovat. Rauha heidän sieluilleen.”
Mino kumarsi myös. “Poliisi. Heitä tarvitaan nyt.”
Shiro nyökkäsi. “Olet aivan oikeassa. Soita sinä hätänumeroon, minä vilkaisen vielä ylempiä kerroksia.”
Shiro asteli neljänteen, sitten viidenteen, ja lopulta kuudenteen kerrokseen. Ei ihmisiä, ei varjoja, ei ketään. Mutta sitten… yhdestä nurkasta löytyi kaksi tyttöä itkemästä.
“Ei mitään hätää. Olen nyt tässä”, Shiro vastasi rauhallisella äänellä ja johdatti lapset takaisin Minon luo. “Löysin kaksi selviytyjää. Ikä ehkä siinä kahdeksan paikkeilla. Mennään ulos poliisia vastaan”, hän huikkasi.
Viiden minuutin päästä poliisiauto kurvasi paikalle. Suuri katras aseistautuneita sinivuokkoja asteli sisään rakennukseen, aseet ja kilvet valmiina.
“Siellä ei ole ketään”, Shiro sanoi heille. “Turhaan pidätte aseitanne ojossa.”
“Huh…? Mistä sinä tiedät? Tutkitteko muka koko rakennuksen? Omankädenoikeutta!”
“Me olemme Nightshadereita. Jos et siitä tykkää, se on sinun ongelmasi”, Shiro huokaisi. “Tässä. Rakennuksesta löytyi kaksi vainajaa. Pitäkää huoli, että identifioitte heidät. Lisäksi, nuo kaksi tyttöä ovat aika peloissaan. Viekää heidät heidän vanhempiensa luo.”
Koppalakki naurahti. “Vigilantismia parhaillaan! Keitä luulette oikein olevanne? Ette käskytä virkavaltaa!”
Shiro kumartui Minon korvan juureen ja kuiskasi:
“Näetkö. Huipulla tuulee. Ja kuten sanoin, Shiro Yunokurai ei merkitse suurimmalle osalle ihmisistä mitään.”
“Näköjään”, Mino kuiskasi takaisin.
Shiro oli jo ehtinyt kääntyä kannoillaan, kun yksi poliiseista otti hänen vasemmasta olkapäästään kiinni.
“Et mene minnekään. Mistä me voimme tietää, ettet sinä ole syyllinen?! Tule hetimiten kuulusteluun poliisiasemalle, niin selvitetään tämä asia!”
“En”, Shiro vastasi tyynesti ja jatkoi kävelyään.
“Pysähdy lain nimessä!”
Silloin Shiro laittoi kätensä nyrkkiin ja ampui huomaamatta pienen verivanan kohti poliisia.
Se osui konstaapelia suoraan kasvoihin, tehden pienen viillon iholle. Hetken päästä jepari kaatui maahan kouristelleen ja oksennellen ympäriinsä.
“Walker! Mitä teit Walkerille?!”
“Älkää huoliko. Se on vain vereni sivuvaikutus, ja menee ohi muutaman tunnin kuluttua. Te ette ole niin koskemattomia kuin kuvittelette”, Shiro sanoi mystisesti ja käveli sitten takaisin sinne, mistä oli tullut: pimeyteen. Mino mietti, lähtisikö hän Nightshaderin perään, mutta päätti kuitenkin jäädä poliisien tueksi ja kuulusteltavaksi. Hänellä ei nimittäin ollut hyvää syytä pitää kiirettä, toisin kuin Shirolla…
Mitä maailman vahvimpaan Nightshaderiin tuli, oli hän jo matkalla kohti seuraavaa määränpäätään…
