Shiro ja Shinra saapuivat päämajakompleksille kymmentä vaille viisi, juuri ennen tilaisuuden alkamista. Matka oli kestänyt verrattain kauan, sillä Shiro oli käynyt muutamassa kaupassa matkan varrella…
“Nyt on kiire!” Shiro karjaisi. “Mene nopeasti sisätiloihin, minulla on sitä ennen asiaa Zen Tatsukille!” hän ilmoitti hätäisenä.
“Hei odota! Näemmekö me vielä ryhmätilaisuuden jälkeen?” Shinra kysyi ennen sisälle menoa.
Shiro kumartui poikansa tasolle ja huokaisi. “Emme valitettavasti. Aion palata kotiin Yuin ja Himawarin tykö. Mutta mene sinä. Uskon, että sinusta tulee ihan paras Nightshader”, hän sanoi hymyillen ja taputti poikansa päätä.
Silloin Shinra repesi kyyneliin. “M-Mutta isä…? Sinähän sanoit, että tulet! Sinun piti jatkaa Nightshaderina!”
“Voi poika…”
“Päiväni ovat ohi. Suoritin eilen illalla viimeisen tehtäväni, joten nyt on aika vetäytyä Nightshaderin hommista. Mutta älä sinä sure. Sinusta tulee varmasti parempi, urheampi ja vahvempi Nightshader kuin minä koskaan urani aikana olen ollut. Me kaikki uskomme sinuun!” Shiro vinkkasi silmää.
“Varmastiko… entä jos epäonnistun? Jos eksyn tieltä ja joudun pimeyden kierteisiin?” Shinra pohti ahdistuneena.
“No siinä tapauksessa sinulla on ystäviä, jotka auttavat sinut siltä reitiltä pois. Olen varma, että saat runsaasti kavereita. Mutta muista, ettei mikään reitti ole suora viiva. Vastoinkäymisiä tulee ja menetyksiä tapahtuu, ajattele sitä elämänkokemuksena. Äläkä koskaan menetä uskoa itseesi, Shinra”, Shiro kertoi itkun partaalla.
Shinra katsoi isäänsä hetken, kunnes tokaisi:
“Hyvästi sitten, isä.”
“Kunnes taas tapaamme, poika”, Shiro vastasi ja huiskutti vielä Shinralle kättä ennen kuin tämä katosi rakennuksen sisälle.
Shiro huokaisi syvään.
“Hänestä on kasvamassa kovaa vauhtia mies”, Zen sanoi Shiron takaa.
“Niin, vuodet vierivät kyllä nopeasti… HETKINEN… milloin sinä siihen tulit?!”
Zen naurahti. “Olen Nightshader. Osaan kyllä olla arvaamaton. Mutta nyt asiaan… aiotko jättää Nightshaderit?”
Se kysymys. Se ratkaiseva kysymys… se kysyttiin viimein Shirolta. Mies oli miettinyt samaa jo vuosikymmeniä, mutta viimein päätös oltiin tehty. Ja tällä kertaa Shiro olisi siitä sataprosenttisen varma.
“Aion. Haluan jatkaa elämääni toisissa merkeissä, koska juuri tämä on vienyt minulta vapaa-ajan ja perhe-elämän kokonaan.”
“Jos haluat viettää aikaa perheen kanssa, miksi sitten toit poikasi tänne”, Zen ihmetteli. “Haluaako hän varmas—”
Mutta silloin Shiro keskeytti ystävänsä. “Haluaa. Minä tiedän sen. Hän on puhunut siitä niin kauan, enkä aio kieltää poikani uravalintoja. Voit vaikka kysyä häneltä itseltään!”
“Hyvä on hyvä on, kyllä minä sinua uskon.”
Sitten he viettivät pienen hiljaisen hetken paikoillaan seisoen. Tuuli humisi puissa. Aika tuntui pysähtyneen paikoilleen. Matka oli tullut päätökseen. Se oli aikakauden loppu… mutta samalla, uuden aikakauden alku.
Sitten Shiro muisti jotain. Jotain tärkeää, jonka hän halusi ehdottamasti antaa Zenille. Hän kaivoi taskujaan, kunnes käpäliin sattui Stockmann -sätkynukke. Shiro ojensi sen Zenille.
“Mikä tämä on?” Zen kysyi.
“Myöhään eilen illalla, kun minä ja Mino Mokushi olimme jo lähteneet eri suuntiin, kävin vierailemassa yhden vanhan tutun luona.”
“Kenen?”
“Tohtori Stockmannin.”
Zenin silmät suurenivat ja hän puristi kätensä nyrkkiin. “Hän muutti entisen ystäväni Kenjin hirviöksi. Hän muutti Yuniesta serafin, teki kaameita kokeita ja melkein onnistui tuhoamaan koko Tokion Makinon avustuksella…”
“... Minä pelastin koko Tokion. Missä kiitos?” Shiro kysyi sarkastisesti. Zeniä ei kuitenkaan ystävänsä letkautukset kauheasti huvittaneet.
“Mitä teit hänelle?” Zen kysyi suoraan.
“Tapoin hänet”, Shiro vastasi välittömästi. “En edes kiistä sitä. Tapoin tohtori Stockmannin veren voimalla. Käytin Loppumattomuuden temppeliä, ja lopulta muodostin hänen voimistaan tämän sätkynuken”, entinen Nightshader selitti osoittaessaan Zenin käsillä lepäävää nukkea.
“Mikä sen funktio on?” Zen mietti.
“Nukke toimii avaimena Stockmannin voimalle, muodonvääristykselle. Jos jonain päivänä Nightshader-säätiö tarvitsee voimaa, jonka avulla voi muokata mitä tahansa materiaa – jopa ihmisten tai eläinten solujen tasolla – on nukke oivallinen ratkaisu siihen.”
“Eli käytännössä… tätä nukkea käyttämällä voisimme poistaa jokikisen varjon maailmasta?”
“Teoriassa, mutta se vaatisi aika paljon ponnisteluja. Aiotko kuitenkin edistää suunnitelmaani?”
Zen nyökkäsi hiljaa. “Voimme mennä sitä kohti.”
“Hienoa. Se on tulevaisuuden turvallisuuden kannalta parempi vaihtoehto. No, lähdepäs avaamaan seremonia. Minä taidan suunnata nyt kotiin”, Shiro mainitsi ja hymyili vielä viimeisen kerran ystävälleen, joka jäi hiljaa katsomaan maailman vahvimman Nightshaderin lähtöä.
Isä, Shiro Yunokurai… Hmm… ei hassumpi valinta, Shiro jäi miettimään huvittuneena.
Sitten hän katosi taivaanrannan taa, kun taas Zen palasi ryhmävalintojen pariin.
Shinra oli onnistunut suunnistamaan rakennuksesta löytyvään suureen tilaan – auditorioon. Siellä hän näki 11 muuta ihmistä istumassa kolmella eri penkkirivillä. Hän päätti istahtaa mustahiuksisen pojan viereen.
“Moro!” poika sanoi heti kättelyssä.
“Moi! Shinra Yunokurai, entäs sä?”
“Sano vain Nekozaki. Voimani avulla hallitsen eläimiä, eikö olekin siistiä?!” poika huudahti innoissaan.
“Joo… aika”, Shinra vastasi pienesti.
“Entä sun voima?” Nekozaki kysyi.
“Ei ole. Ainakaan tiedettävästi.”
“Oho! Harvoin kuulee Nightshader-kokelaasta, jolla ei ole voimia! Onnea pääsykokeisiin”, Nekozaki sanoi ja vinkkasi silmää.
Pääsykokeet…? Mitkä ihmeen pääsykokeet? Luulin, että tämän valinnan myötä pääsisin suoraan osaksi Nightshadereita… miksei isä kertonut?!?!
Shinran kädet alkoivat hikoilla. Niin kävi aina hänen hermostuessaan tai ahdistuessaan jostakin asiasta. Nyt poika ei edes ollut varma, voisiko hänestä tulla Nightshaderia.
“K-Kiitos”, Shinra vastasi Nekozakille ääni väristen.
Silloin auditorioon syttyi kaksi kattovalaisinta, molemmat osoittaen ovelle. Se aukesi, ja sisään asteli Zen Tatsuki.
“Hyvää päivää arvon kokelaat!” Nightshader-opettaja Zen huusi kovalla äänellä. “Olette tulleet tänne oppimaan, harjoittelemaan ja suorittamaan käytännön tehtäviä Nightshadereina. Oletteko valmiita?”
“Kyllä!” osa kokelaista huudahti.
Nekozaki kumartui Shinran puoleen. “Legenda kertoo, että tuolta mieheltä puuttuu toinen käsi.”
“Tiedän, isäni Shiro on hänen ystävänsä. Zen-setä on käynyt useasti meidän luona”, Shinra kertoi kuin se olisi ollut hänelle ihan välinpitämätön juttu.
“Hetkinen… sinä totta tosiaan olet Shiro Yunokurain lapsi!!!”
“Nytkö vasta sen hoksasit…”
“NYT teidät jaetaan neljään ryhmään. Tarkempi nimitys olisi kylläkin tiimi… No kuitenkin, jokaiselle tiimille määrätään samantien sensei, joka pitää siitä huolta ihan kolmosvuodelle asti. Oletteko valmiita?!”
Sitten Zen alkoi luetella nimiä tiimeille ja niiden jäsenille.
“Tiimi Alfa …”
Ei Shinran nimeä.
“Tiimi Bravo …”
Ei Shinran nimeä.
“Tiimi Charlie …”
Ei vieläkään Shinran nimeä, mutta Nekozakin nimi mainittiin. Hän nousi ylös ja käveli eteen tiiminsä luo.
“Ja viimeisenä mutta ei todellakaan vähäisimpänä, tiimi Delta…”
