“Shinra Yunokurai, Saku Damo ja Nemi Mokushi, nouskaa ylös”, Zen ohjeisti. Kolmikko teki työtä käskettyään. Shinra vilkaisi eturiviin, jossa tummahiuksinen tyttö nousi penkiltään. Toisella puolella auditoriota mustahiuksinen poika liikkui kohti lavaa. Kun he kaikki olivat Zenin edessä, tiimin sensei astui esiin.
“Morjesta Deltoille! Nimeni on Takeshi. Meille tulee niin kivaa yhdessä!” sensei huudahti iloisena ja nappasi jäsenet yhteen suureen rutistukseen.
“Sattuu!” Shinra valitti.
“Niin tekee”, Saku sanoi monotonisella äänellä.
Nemi ei sanonut mitään, mutta sisältä hänellä oli epämukava olo.
Kymmenen sekunnin jälkeen Takeshi laski viimein irti. “No niin! Loppupäivän agenda on seuraavanlainen:
1. Johdatan teidät asuntoloihin. 2. Saatte tutustua toisiinne. 3. Lepäätte.”
“Siinäkö se?” Shinra ihmetteli.
“Siinä se. Huomenna vasta alkaa fyysinen valmistautuminen loppukoetta varten. Teidän on oltava tasan kello 4.45 kampuksen itäpään luostarin porteilla. Jos olette minuutinkin myöhässä, se on pojille kolmesataa ja Nemille sataviisikymmentä punnerrusta.”
Tiimi vilkaisi toisiaan silmiin.
“Brutaalia”, Saku sanoi suoraan.
“Epäihmismäistä”, Shinran suusta pääsi.
“En tykkää”, Nemi viittoi sormillaan.
Shinra kiinnitti heti huomionsa tytön tyyliin viestiä. “Hm– etkö osaa puhua?” hän kysyi kohteliaasti.
“Osaan, mutta en mielellään tee niin”, Nemi viittoi jälleen ja hymyili hieman.
“Tsch, mikä tyhjäntekijä”, Saku tuhahti laittaessaan käsiään puuskaan. “Mikä siinä on niin vaikeaa…”
Takeshi nappasi Sakua niskasta kiinni. “Et koskaan voi tietää mitä joku on elämässään kokenut. Sinuna muuttaisin käytöstä välittömästi. Neljäsataa punnerrusta… ei taatusti natsaa!” sensei hihkaisi hulvattomana ja laski oppilaansa takaisin maahan.
Shinra ja Nemi hihittivät.
Just… He nauravat minulle ensimmäisenä päivänä… olen päätynyt samaan tiimiin imbesillien kanssa, Saku mietti tylsistyneenä.
Shinra käänsi katseensa Sakuun. “Hei, sinä! Sinun olisi hyvä opetella viittomakieli. Se koituu hyödylliseksi hänen seurassaan”, Shinra sanoi ja osoitti Nemiä.
“Minulla on ihan nimikin. Saku Damo, kuten varmasti muistat. Etkä sinä voi pakottaa minua. Ethän sinäkään osaa viittomakieltä, vai?”
Shinra pudisti päätään ja viittoi: “Mitä kuuluu?”
“Hyvää kiitos”, Nemi viittoi takaisin.
“Näetkö? Hyvinhän tämä näyttää sujuvan!” Shinra hihkaisi iloisena.
Saku tuhahti. “Mitä pienistä. Kunhan hoidamme tehtävät huolella. Kommunikointi saa jäädä vähemmälle.”
Silloin sensei Takeshi puuttui keskusteluun. “Mitäs mitäs mitäs… uskallatko laittaa vastaan jo tässä vaiheessa? On sinulla otsaa!”
Saku mulkaisi vihaisena Takeshia. “Sinä et tiedä minusta mitään. Ole hiljaa.”
“Älä viitsi olla pahanilmanlintu. Tuolla asenteella saat vain harmia aikaan”, Shinra kertoi. “Usko pois… kohta meidät kaikki laitetaan punnertamaan.”
Takeshi rykäisi. “Kello käy.”
Kaikki katsoivat Sakua.
“Mitä? Mitä te siinä toljotatte?” poika ihmetteli.
“Anteeksipyyntö”, Shinra sanoi, “heti. Kritisoit toista siitä miten hän kommunikoi. Et voi olla tosissasi! Ole kiltti ja pyydä anteeksi!”
Nemi hätkähti. Takeshi myös.
Hänessä on potentiaalia… sensei mietti.
Nyt Shinran silmissä kiilsi viha. Hänen ilmeensä oli muuttunut joksikin sellaiseksi, josta halusi pysyä kaukana. Siinä oli sekoitus Shiron välinpitämättömyyttä ja Yuihorin päättäväisyyttä.
“Anteeksi”, Saku mutisi niin hiljaa, että Nemi tuskin kuuli häntä. Sitten hän kääntyi kannoillaan ja otti suunnakseen asuntolan – yksin. Shinra vain pyöritteli silmiään, kääntyen lopulta uuden ystävänsä puoleen.
“Ei ollut reilua”, hän viittoi. “Sakun pitäisi saada kunnon selkäsauna senseiltä!”
“Älä huoli. Olen tottunut tähän”, Nemi viittoi ja hymyili hiukan. Mutta se hymy ei ollut kiitos siitä, että Shinra oli puolustanut häntä – se oli merkki siitä, että tyttö oli niin lopen kyllästynyt jatkuvaan naljailuun hänen tavastaan kommunikoida.
Shinran päässä heräsi väkisinkin ajatus: Mitä Nemi tarkoitti sanoessaan ‘olen tottunut tähän’? Shinra mietti, oliko Nemi aikaisemmin joutunut kestämään samankaltaisia ihmisiä kuin Saku.
…
Shinran ajatus kuitenkin katkesi, kun Takeshi nappasi hänestä jälleen kiinni ja hoputti liikkeelle.
“Mennään mennään! Se asuntola on oikeasti tosi siisti! Haluan näyttää teille parhaimmat paikat!”
“No joo joo!”
Hetken päästä Shinra ja Nemi istuivatkin jo Takeshin kanssa asuntolan ravintolan pöydässä keskustelemassa tulevista päivistä.
“Onko se yksi tulossa?” Shinra kysyi.
“Eip, laittoi minulle viestin, että menee huoneeseensa nukkumaan.”
“Nukkumaan?” Shinra ihmetteli.
“Jep. Nähkääs Sakulla on vaikeuksia unen suhteen. Hänen voimansa on varjo. Lyhyesti: Saku voi kutsua varjoja ja muuttua sellaiseksi koska tahansa. Se kuluttaa paljon energiaa… ja ilmeisesti se vie myös unen.”
“Aaa, nyt alan hahmottaa. Onko se joku Damon klaanin periytyvä voima? Tai siis, meidän Yunokuraitten piirissä on auringon voima, eikä se ole periytynyt minulle saati sitten siskolleni…”
Takeshi nyökkäsi. “Onpa hyvinkin. Saku saattaa olla tiimin ns. ‘outolintu’... älkää tehkö hänen oloaan liian epämukavaksi.”
“Minäkin olen”, Nemi viittoi turhautuneena. “Vai näettekö useinkin mykkiä tyttöjä…?”
“Haha! Anteeksi!” Takeshi naurahti. “Tarkoitin vain, että hänen voimansa on aika… omalaatuinen. Sakun läsnä ollessa tiimi Delta taistelee käytännössä tulella tulta vastaan.”
“Mielenkiintoista. Minulla olisi yksi kysymys, liittyy voimiin.”
“Kysy pois. Minä en pure.”
Shinra mietti pitkään, kysyisikö, mutta rohkeni lopulta tekemään suunnitelmansa mukaan.
“Miksi otitte minut Nightshaderihin? Minulla ei näetkös… ole voimia”, Shinra sanoi pettyneenä.
Takeshi laittoi käden oppilaansa olalle. “Hei. Sinulta puuttuu yksi tärkeä fundamentaalinen peruspilari, jonka jokaisen Nightshaderin olisi tärkeä osata. Voima ei tee suojelijaa, teot tekevät. Minä olen sinun senseisi siksi, että saisin opetettua sinut oikealle tielle. Sellaiselle, jota pitkin kuljettua pelastat lukuisia ihmisiä.”
“En ollut ajatellut tuota ihan noin… isälläni on vain niin valtavat voimat, että epäilen kaikkea hänen sanomaansa vääräksi. Miten minusta voisi muka tulla parempi Nightshader kuin hänestä?” Shinra mietti kuumeisesti.
Takeshi nosti etusormensa pystyyn. “Siihen tilanteeseen meillä on Nemi!”
Nemi kääntyi kohti senseitään.
“Kuule, veisitkö Shinran ulos ja näyttäisit vähän voimiasi? Minun täytyy nimittäin hoitaa yksi tärkeä juttu. Nähdään kuitenkin sitten aamulla!”
Nemi nyökkäsi hyväksyvästi ja nappasi Shinraa kädestä.
