“Miten me voisimme muka aloittaa sodan Nightshadereita vastaan? Meitä on neljä, heitä on kymmenittäin, ehkä jopa sadoittain. Jäisimme heti alakynteen…” Joka valitti.
“Ota huomioon, että ainoastaan spesiaaliluokan varjoja on vähän, mutta ykkös-, kakkos-, ja kolmosluokkalaisia löytyy runsaasti. Jos vain saisimme kaikkien maailmojen varjot yhtymään, kaikesta tulisi heti niin paljon helpompaa”, Ren selitti ja kaivoi jotain taskustaan.
Hän asetti mustan möntin keskelle pöytää.
“Mikä tuo on?” spesiaaliluokan varjo Kieran kysyi.
“Sen nimi on Kokumonkyo”, Ren sanoi ja hymyili.
“Kokumonkyo?” muut kolme toistivat yhteen ääneen.
“Sen funktio on simppeli: se vangitsee sisälleen maksimissaan kolme individuaalia. Ainoa tapa vapauttaa Kokumonkyon sisällä olevat on murtaa sen sinetti”, Ren kertoi. “Ja se on vaikeaa. Tämä objekti pitäisi tuhota.”
“Voisin murskata sen hetkessä!” Joka hihkaisi.
“Yritä vain! Et takuulla onnistu!” Spinel ivaili ja kävi käsiksi Jokaan.
“Rauhoittukaa! Emme saa herättää liikaa huomiota!” Ren käski. “Joka tapauksessa, Kokumonkyota on käsiteltävä kuin suurinta aarrettamme. Nyt kun Stockmann on poissa, kukaan meistä ei voi käyttää muodonvääristystä. Se tarkoittaa, ettei tätä objektia voida kätkeä jo-olemassaolevan materian sisään…”
“Puhut ihan liian vaikeita asioita!” Joka huudahti. “Ei kukaan ymmärrä noista mitään! Sano vain, mitä haluat tehdä, niin minä teen sen!”
“...”
“Voi teitä mänttejä”, Ren huokaisi syvään. Hetkinen…
Hän keskitti voimansa terassille johtavaan oveen. Taustalla kuului kaksi ääntä: Jokan ja Spinelin kaamea kaakatus, ja toinen… toinen paljon tutumpi ääni. Aura.
“Hän tulee”, Ren sanoi nopeasti ja pysäytti ystäviensä välisen riidan. “Meidän on lähdettävä… NYT HETI!” hän huudahti niin, että viereisessä pöydässä istuvat ihmiset pelästyivät.
“Äiskä, mitä tuo mies mesoaa?!”
“Voisitko käyttäytyä. Täällä on lapsia.”
Ren korjasi kaavunsa asentoa. “Tietenkin. Olen kovin pahoillani”, hän pyyteli anteeksi ja kumarsi lapsiperheelle.
Sitten varjot lähtivät kulkemaan kohti terassin ulko-ovea – Ren näkyvillä, Joka, Spinel ja Kieran näkymättömyyssinetin alaisina. Juuri kun he olivat ennättäneet sisälle, hissin ovi aukesi. Heidän edessään seisoi sensei Takeshi.
Siinä ne varjot nyt seisovat. Ja keskimmäisellä se on. Se objekti, jonka aistin aikaisemmin kampuksella. Kokumonkyo.
Takeshi yritti vilkaista Reniä silmiin, mutta varjo ehti peittää kasvonsa ennen varmaa katsekontaktia.
Nishigikoi, Ren sanoi hiljaa mielessään. Hän katosi jättimäisen koikarpin sisään, joka sulautui rakennuksen läpi. Takeshi ei ehtinyt edes nähdä varjoja, kun Joka jo keskitti nyrkkinsä voiman häneen.
Nauraen, Takeshi katkaisi Jokan käden ja heitti tämän seinään.
“PYSÄHDY!” Kieran karjui. Kirotut sanat valuivat hänen suustaan Takeshin korviin, ja silloin tämä pysähtyi. Nightshader oli kyvytön liikkumaan.
Hän manipuloi tahdonvoimaani sanojensa avulla… nokkelaa.
Kieran oksensi verta ja kaatui maahan. Voimankäyttö oli hänelle liikaa. “Joka, Spinel, menkää! Minä jään tänne ja kohtaan Takeshin yksin!”
“Idiootti! Kohtaamme hänet yhdessä! Sinä kuolet, jos jäät yksin!” Joka karjui ja nappasi Kieranin ylös maasta.
Tilanne rauhottui väliaikaisesti.
Varjot seisoivat rivissä. Jokalla ei ollut kättä. Kieran ei kyennyt puhumaan. Ainoastaan Spinel oli jonkinlaisessa taistelukunnossa. Takeshi puolestaan ei ollut moksiskaan: hän kikatti varjoille, kuin heidän hyökkäyksensä olisivat olleet täysin merkityksettömiä.
“Olette heikkoja. Stockmann saisi hävetä. Ei kun ai niin… tohtori onkin kuollut!”
Joka naurahti. “Hah! Älä sinä siinä esitä pyhimystä! Käy kimppuun jos usk—”
“Älä– me… emme mahda hänelle mitään”, Kieran sanoi vielä ennen kuin pyörtyi.
“KIERAN! Kie…”
“Hah! Noin heikko! Hänestä ei olisi edes vastusta pikkusormelleni…” Takeshi ilkkui.
Silloin Jokan mitta tuli viimein täyteen. Hän hyppäsi ilmaan ja kajautti ilmoille huudon, joka sai Takeshin karvat pystyyn…
Sulat lohikäärmeet!
Lohikäärmeet liisivät kuin nopeat linnut ja kahlitsivat Takeshin äkisti seinään. Hauskanpito ei kuitenkaan vielä loppunut tähän, vaan seuraavaksi ne heittivät Nightshaderin seinän läpi suoraan terassiravintolan päähän, lähelle varmaa pudotusta kuolemaan.
“Öhö öhö… ei tässä mitään. Pelkkiä pikkusinttejä minulle”, Takeshi yritti vakuuttaa ympärillä tuijottaville silmäpareille. Sitten hän naksautti rystysiään.
“Aletaan hommiin!”
“Älä naurata minua, sensei!” Joka karjui iskiessään Takeshilta tajua kankaalle.
Se kaikki tapahtui kuin hidastettuna.
Varjon tulinen nyrkki painui Takeshin sisälle. Jokan isku oli ollut niin kova, että hän oli lentänyt muutaman metrin eteenpäin. Varjo huohotti ja nauroi pahaenteisesti, sillä hän oli niin innoissaan Takeshin oletetusta kuolemasta…
Spinel oli kaapannut Kieranin syliinsä. Hän juoksi portaita alas niin nopeasti kuin suinkin pystyi. Askel askeleelta, rappu rapulta, kunnes Spinel saapui viimein ensimmäiseen kerrokseen.
“Manryu!” kuului hänen takaa.
Hetkessä suuri, kiinalainen lohikäärme nappasi kaksikon selkäänsä ja liidätti pihalle, jossa ihmiset juoksentelivat ympäriinsä hätääntyneinä.
“He kutsuivat virkavallan paikalle. Ystävät, häivytään täältä!” Ren käski ja hyppäsi Spinelin sekä Kieranin kanssa lohikäärmeen kyytiin.
“Entä Joka?” Spinel mietti.
“Hän saa kokea Takeshin todellisen potentiaalin”, Ren huokaisi ja kääntyi sitten poispäin talosta, jonka sisällä he vastikään olivat olleet.
Ja niin varjot poistuivat paikalta.
“Hah! Haha!! Se on ohi!! Takeshi on kuollut! Minä olen tappanut jälleen yhden Nightshaderin!” Joka riehui ja kääntyi ympäri siinä uskossa, että Takeshi oli totta tosiaan menehtynyt.
Vaan niin ei ollut käynyt.
Tämä varjo ei tajua mistään mitään. Hetkinen… Kokumonkyo on hävinnyt paikalta. Mustatukkainen varjo piteli sitä käsissään. Minun on saatava se vaarallinen objekti haltuun… muuten koko maailma saattaa olla vaarassa, Takeshi mietti vielä ennen suurta paljastustaan…
